![]() |
21.6.2013 jätin teltan pystyyn Hamnskäriin ja lähdin päiväretkelle Tiiskerin majakkasaarelle. |
30.6.2013
28.6.2013
27.6.2013
Båksörenin kengäkokoelma
26.6.2013
Mustaviiri
![]() |
20.6.2013. Mustaviirin niitty ja kaivo. Vesi oli hieman kellertävää, mutta raikkaan makuista. |
![]() |
Lounas. |
25.6.2013
Pitkäviiri
![]() |
19.6.2013, Pitkäviirin luoteisrantaa. |
![]() |
Kaakon puoli. Saaressa oli paljon hämähäkkejä. Taustalla Variskeri. |
![]() |
Idässä näkyi Ristisaari. |
![]() |
Aamu 20.6.2013. |
24.6.2013
Juhannusretki
![]() |
Melontaretki 19.6. - 24.6.2013. Viisi yötä, 132 kilometriä. Yöpymissaaret merkitty karttaan. Kävin toki monessa muussakin reitille "sattuneessa" saaressa. |
![]() |
Lähtö 19.6. Pakkausta vaille valmista. Suurimman osan vedestä otin Kaunissaaresta. |
![]() |
Halo Kaunissaarenselällä. Ristisaari horisontissa. Aurinko peittyi yhä enemmän pilviharsoon ja pieneen vastatuuleen oli ohuessa paidassa aika kylmä meloa. |
![]() |
Kahvitauko Kaunissaaren kylällä. Otin lisää vettä ja ostin kaupasta eskimojäätelön. Olin näköjään melonut keulaluukku auki koko alkumatkan. Onneksi vastatuulta oli vain 3 m/s. Ei tullut vettä sisään. |
13.6.2013
Jalat pöydällä
12.6.2013
Myydään: Kajaksport Viviane activ *MYYTY*
Pituus 5,81 m, Leveys 54 cm.
Iso ja nopea kajakki pitkille retkille tai kuntokajakiksi. Lastitilaa on riittävästi. Kiinteä kansikompassi, päiväluukku myös istuinaukon etuosassa, kevlarvahvike pohjassa, ohjausnaruissa pikasäätökappaleet. Kajaksportin aktiiviperäsin helpottamassa ohjailua.
Pintanaarmuja on jonkin verran pohjassa ja kannessa. Koemelonta järjestyy helposti.
Kajakki on myyty!
Iso ja nopea kajakki pitkille retkille tai kuntokajakiksi. Lastitilaa on riittävästi. Kiinteä kansikompassi, päiväluukku myös istuinaukon etuosassa, kevlarvahvike pohjassa, ohjausnaruissa pikasäätökappaleet. Kajaksportin aktiiviperäsin helpottamassa ohjailua.
Pintanaarmuja on jonkin verran pohjassa ja kannessa. Koemelonta järjestyy helposti.
Kajakki on myyty!
11.6.2013
Ristisaaren lampaat
![]() |
Pohjoisosan kivikkoranta. |
![]() |
Länsipuolen kallioita. |
![]() |
Etelän rantaa. |
![]() |
Lampaat saivat pusikon matalaksi ja tulivat puuvajan luokse ruokalevolle. |
10.6.2013
Ristisaari
9.6.2013 päiväretkellä Ristisaaressa. Videossa näkyy Suursaari keulan edessä ja Ristisaari oikealla.
![]() |
Ristisaari pohjoisesta päin. |
![]() |
Näkymä etelään. Kaunissaari näkyy keskellä kuvaa. |
8.6.2013
7.6.2013
Alkeiskurssit ohi
Viikon aikana vedettiin kaksi kolmepäiväistä alkeiskurssia ja lisäksi oli yksi keskiviikkomelonta välissä. Kurssit menivät hyvin ja sää oli paras mahdollinen.
![]() |
Kokeilua pienessä aallokossa. Kuva: JP. |
![]() |
Tällä rastilla heitettiin ensin mela pois. Sitten se haettiin käsillä kauhomalla. Kuva: JP. |