30.6.2012

Ulko-Tammio, juhannuspäivä

Eteläkärjen keltaiset kalliot.

Illalla satoi. Länsilahti, autiotuvan ranta. Vastarannalla on valvojan tupa.

Autiotuvan pienempi huone.

Rupikonna. Kökötti keskellä polkua eikä pelännyt kameraa.

Koillistuulta.
Reissukladi.

29.6.2012

Ulko-Tammio, juhannusaatto

Kuva otettu näkötornista lounaaseen. Lähimmät 3 pikkuluotoa ovat Koput. Vasemmalla Vinni ja Somerluoto. Niiden takana Koivuluoto (6 km päässä). Oikealla Kilpisaari (11km) ja sen vasemmalla puolella Itäkarit. Kaukaisimpana Suursaari (38km).

Koillisosan kallioilta kuvattu.

Koillisosan kallioita. Takana Ulko-Tammion luoto.

Pohjoisia kallioita.

Länsilahden suulta kuvattu lounaaseen päin.

Länsilahti. Juhannusyö ja veneet juhlaliputuksessa.

Reissukladi. Juhannusaatto oli reissun ainut päivä jolloin ei tuullut kovaa.

28.6.2012

Lankouri

Lankouri, Selkäluodot Tammion itäpuolella.

Sain kalan. Merimetso nousi saaliin kanssa pintaan lähelle kajakkia, pelästyi,  lähti lentäen karkuun ja jätti saaliin veteen. Vai syökö merimetso noin isoja kaloja?

27.6.2012

Suuri-Pisi

Länsipuolen hiekkarantaa. Yöksi tyyntyi.

Pohjoispään rantautumispaikka.

Eteläpään pikkuluotoja.

Reissukladi.

26.6.2012

Vuori-Pulteri

Yleisessä käytössä oleva puuvaja ja grillitupa.

Opastekartta.

25 metriä merenpinnan yläpuolella.

Kuivaa kangasmetsää huipulla.

25.6.2012

Pitkä-Kotka

Pitkä-Kotkan länsirantaa. Takana Haapakari.

Pitkä-Kotkan länsirantaa.

Rantautumispaikka itärannalla.

Reissukladi. Yöt ovat niin viileitä ettei ohut kesämakuupussi pelkästään riitä.

20.6.2012

Yöksi kotiin

Päiväreissu. Karhusaari, Kuolioluoto, Kuosa, Heinäsaari, Lehmäsaari. Rentoa oleskelua ja makoilua rantakallioilla.

Heinäsaari. Syöty, vähän roskia kerätty, kiikaroitu, makailtu auringossa. Nyt 18:50 merisää ja sitten hiljakseen kotia kohti.

Käsi on vakaa kuin kallio.

Sävykästä.


19.6.2012

Kuosa

Kuosa on pieni saari Kuolioluodon eteläpäässä.

Keltamaite.

Itäpuolella on pystysuoraa  5-6  metriä korkeaa kalliota.

18.6.2012

Kuolioluoto

Näkymä etelään. Oikealla Heinäsaari ja Kirkonmaa.

Edellinen kuva on otettu tämän kalliojyrkänteen päältä. Tilaa huipulla oli vain muutamia neliömetrejä vaikka sinne pystyi kävelemään loivaa rinnettä myöten.

17.6.2012

Kaislat



16.6.2012

Sisä-Nuokko ja muita kuvia

Kahden yön reissu. Kotka, Honkanen, Rankouri, Uolio, Pitkä-Kotka, Kaiji, Pieni Kattilasaari, Sisä-Nuokko, Honkanen, Kotka. Sisä-Nuokkoa lukuun ottamatta saaret olivat semmoisia joissa en ollut ikinä ennen käynyt. Sää ei suosinut valokuvausta. Taivas meni kumpanakin iltana pilveen ennen auringonlaskua joten ilta- ja yövalot jäivät kuvaamatta. Pitkä-Kotkan hienoille kallioille täytyy palata uudestaan.

Aurinko heijastuu tyynestä vedenpinnasta.

Aurinko peittyy pikkuhiljaa pilviharsoon. Edessä Rakin Kotka.

Vettä satoi koko illan ja yön. Kuva on Sisä-Nuokosta. Ehdoton varuste on tuo 2x2,5m kokoinen "avaruuslakana" jonka saa ripustettua sadesuojaksi teltan oviaukon ylle. Siinä oli mukava keitellä iltaruoka ja muutenkin istuskella.

Nuokonlahti. Aamulla sade oli lakannut.

15.6.2012

Pitkä-Kotka

Pohjoispään matalaa kalliota.

Länsirantaa. Keltamaiteet kukkivat.

Itäpuolella oli vähän jyrkempää.

Lohkottua kalliota.

14.6.2012

Uolio

Aamuaurinkoa. Päivällä tuli pilviä ja iltapäivällä alkoi satamaan.
Männyn juuri rantakivikossa.
Hieno hiekkaranta saaren länsipuolella. Muuten kivikkoista rantaa. Pohjoispuolella on hyviä rantautumiskallioita.
Ruoholaukkaa kasvoi paljon rannoilla.