Viimeinen melonta oli 30.11. Joulukuussa olin aika paljon töissä kiinni, eikä paljon melontatilaisuuksia ollut. Muutama mahdollisuus kyllä oli, mutta vauhdikas maastopyöräily vei voiton rauhallisesta läpsyttelystä.
Matkamittari pysähtyi lukemaan 1755km. Ei lähelläkään kauden 2012 lukemia, mutta n. 80 enemmän kuin 2013.
Telttailuyötä kertyi 27. Niistä 9 Suomessa ja 18 Norjassa. Lisäksi olin 7 yötä Cornwallin reissulla, mutta en teltassa vaan majatalossa. Ja yksi yö Ahvion koululla koskikurssin yhteydessä.
Siis yhteensä 35 yötä melonnan merkeissä jossain muualla kuin kotona. Tätä lukua pidän kilometrilukua tärkeämpänä kun tarkastellaan oliko melontavuosi hyvä vai huono. Aika hyvä oli tällä kertaa.
Alla joitakin kuvia parhaista reissuista 2014.
Cornwall:in reissu toukokuussa. Ensi kosketus ison veden olosuhteisiin ja kunnon hiekkarantasurffailuun. |
Koskikurssi kesäkuussa. Sainpahan jonkinlaisen käsityksen tästäkin melontamuodosta. |
Retkeily Itäisellä Suomenlahdella. Kohteina olivat: Kuusenkari, Äljy, Kuolioluoto, Suuri-Pisi 2x, Silakkasaaret, Itäkarit, Pitkäviiri. Yhteensä 9 yötä. Tämä jäi vähemmälle ulkomaanreissujen vuoksi. |
Kotkan Melojien melontakurssit. Peruskurssit ja jatkokurssi jolta tämä kuva on. Sain paljon hyvää ohjaajakokemusta. Huonosti ei mennyt, mutta parannettavaa löytyy aina. |
Kolme viikkoa Norjassa elokuussa. Ensin apuohjaajana Kvaenangenissa, sitten maisemiltaan upea Mageroyan kierto. |
Saapa nähdä, mihin suuntaan tämä harrastus jatkuu. Vaihtoehtoja on paljon; jatkuvaa reissausta ison veden ääreen isompiin olosuhteisiin ja surffipaikoille, keskittyminen ohjaajana kehittymiseen, omineen retkeily Suomenlahdella, Kuntomelonta. Ehkä jopa koskimelonta. Tai osittainen lajinvaihto maastopyöräilyyn.
Todennäköisesti jonkinlainen yhdistelmä noita kaikkia.
Kiitos kaikille loistaville melontatyypeille joiden kanssa sain olla mukana kuvioissa 2014. Toivottavasti nähdään tulevalla kaudella!