NIL järjesti yhteistyökumppaneiden kanssa melontaseminaarin 18.1.2014 Vierumäen urheiluopistolla. Luvassa oli luentoja erilaisista melontaan liittyvistä aiheista. Majakoita, melontatekniikkaa, koulutuskuvioita, lihashuoltoa, retken suunnittelua ja muuta. Osallistujia seminaarissa oli noin 100.
Hamina / Kotka / Pyhtää -alueelta lähti porukkaa pari autollista.
Seminaari alkoi kevyesti. Ensimmäisenä luentona Eva-Lotta kertoi Vaasan saariston majakoista ja minkälaista on meloa majakoille.
Seuraavaksi vähän tiukempaa infoa. Melonta- ja Soutuliiton harrastekoordinaattori Kai Lindqvist selvitti eri järjestelmien tarjoamista melontakoulutuksista. Suomessa toimii neljä tahoa, jotka järjestävät harrastemelojan koulutusta.
Melonta- ja Soutuliitto, jolla on kaikki lajit ohjelmassa (meri, koski, avokanootti, kilpa.)
NIL (merimelonta),
Suomen Melontakouluttajat (kouluttajien "kattojärjestö") ja joidenkin yritysten järjestämänä Brittiläinen
BCU (kaikki lajit, mutta ei Suomessa).
Eri järjestelmien tasot vastaavat kohtalaisen hyvin toisiaan.
Suomessa on otettu käyttöön
EPP taitokoejärjestelmä. Siinä on viisi porrasta, eli tasot 1-5. Ykköstaso on käytännössä alkeiskurssi. Vitostasoa ei voi Suomessa tehdä. Olosuhteet loppuvat kesken. EPP:tä valvoo Melonta- ja Soutuliitto. Tällä hetkellä Suomessa on käytössä tasot 1-3 merimelontaan ja avokanooteille.
Yksi luento oli uima-altaalla. Jose kertoi ja näytti melatuen käyttöä sovellettuna kaikkiin melontatekniikoihin. Näkökulma oli hieman erilainen kuin yleensä. Puhdasta ala- tai ylätukea ei käsitelty lainkaan. Sen sijaan kyse oli dynaamisesta lavan asennon säätämisestä liittyen mihin tahansa asiaan, jota melalla tehdään. Esimerkiksi kaariveto, sivuttain liikkuminen, eteenpäinmelonta. Myös vartalon hallinta liittyy olennaisesti asiaan.
Kuvassa lapaan teipatulla tangolla havainnollistettiin voiman suuntaa, joka taas riippuu lavan asennosta.
Lounastauon jälkeen oli vuorossa reipasta jumppaa. Melontaa tukevaa harjoittelua
TRX:n muodossa. Siinä ei paljon ehtinyt kuvia ottaa.
Pikasuihku ja seuraavana lihashuoltoluento. Luentokalvot löytyvät
täältä.
Varustekauppiaita oli muutama paikalla. Väliajoilla tehtiin kauppaa. B&W:n Björn kertoi lyhyesti kuivapukujen CE-merkinnöistä. Suomessa myytävissä puvuissa merkintä on jatkossa oltava. Muissa maissa sitä ei vaadita. Yhden maan vuoksi tehtaat eivät rupea isoon projektiin. Tuloksena on, että jatkossa Suomesta ei voi pukuja ostaa.
Tiedote tukes:in sivuilla.
Sitten oli ohjelmassa valinnainen luento. Vaihtoehtoja oli: melontaretken suunnittelu, opastamisen haasteet ulkomailla ja Ruotsin rannikon melonta.
Kävin kuuntelemassa melontaretken suunnittelu -luennon. Siinä käytiin kattavasti läpi asiat, jotka kannattaa ottaa suunnitteluvaiheessa huomioon. Otsikoita oli: Kohde/teema, ryhmä, ajankohta, olosuhteet, luvat ja rajoitukset, riskit, osallistujien ja vetäjien tiedot / taidot, varusteet.
Esimerkiksi "tiedot ja taidot" -kohdan alaotsikoina olivat: merimiestaidot, melontataidot, tilannehallinta, retkeilytaidot ja olosuhdetaidot.
Lopuksi viriteltiin yleistä keskustelua. Aiheena oli "turvallisuus rajoitteena melonnassa?". Täkynä oli esimerkkitapaus. Miksi otetaan riskejä? Riski / hyöty tasapainossa? Mikä on "todellinen" riski?
Saatiin hyvää ja ajatuksia herättävää keskustelua.
Hieno ja hyödyllinen tapahtuma. Kiitos kaikille järjestäjille!