21.4.2011

Lehmäsaaren eteläpää

Vastaan tuli Helsinkiläinen merimeloja. Oli lähtenyt Kuusisesta ja käynyt kiertämässä Rankin. Alkaa olla ruuhkaa vesillä.



19.4.2011

Lehmäsaaressa





Aamukahvi kera sitruunamuffinsin Lehmän kallioilla. Lainetta oli sopivasti että talven pölyt huuhtoutuivat kannelta. Lehmänsalmi vielä tukevasti jäässä.

17.4.2011

Melontakausi avattu





Mansikkalahti on vielä tukossa mutta Metsolasta pääsee jo vesille. Avovettä oli voimalaitokselle asti. Lämmin keli vaikka vähän tuuli. Käsissä riitti ohuet hanskat. Bongattu mm. västäräkki, telkkä, merimetso, harmaahaikara ja paljon muitakin lintuja.

10.4.2011

Jäät lähtevät

Viikarinsalmessa tämän näköistä. (Kuva otettu laivasta, ei kajakista.)

13.3.2011

Kesää odotellessa

Uimahallilla on eskimokäännös opeteltu. Blogin päivitys jatkuu jäiden lähdettyä.

22.11.2010

Sumua

Pakkasta -4 astetta. Säätöevä oli aluksi jäässä. Piti tehdä välistoppi varissaaressa ja vähän herkistellä. Joutsenia näkyi paljon lehmäsaaren rannoilla. Pidin kahvitauon lehmän eteläpään kallioilla. Paluumatkalla tuli aika sankka sumu. Täytyi oikein kaivaa kompassi esiin ja ruveta navigeeraamaan.