9.3.2012

Karttoja

Karttatilanne alkaa olemaan kunnossa. Harkitsin ensin että ostan valmiita maastokarttoja 1:50 000 mittakaavalla ja laminoin ne. Tai sitten isoja rannikkomerikarttoja ja leikkelisin ne sopivan kokoisiksi. Mutta kun kaikessa pitää pihtailla niin piirtelin karttoja itse. Mitä sitä pimeinä talvi-iltoina muutakaan tekisi. Taiteilijatarvikeliikkeestä ostin tukevaa kartonkia (noin 3mm paksua), maksoi 1,50 / neliömetri. Tiimarista sain puuvärit kolmella eurolla.

Käytin piirtämisessä retkikartta.fi -palvelua. Piirsin ääriviivat paperi tietokoneen näyttöä vasten. Mittakaavan hienosäätö onnistui kun kopion koko näytön (print screen) kuvankäsittelyohjelmaan. Siten pystyin myös lisäämään kontrastia että kartta näkyi paremmin paperin läpi.

Jos saaressa on metsää, väritin sen vihreällä. (Jos oma muisti ei riitä, hyvä apu on googlen karttojen satelliittinäkymä.) Kalliorannat piirsin harmaalla. Lisäsin myös kiinteät merimerkit eli linjataulut, loistot, tutkamerkit, reunamerkit ja kummelit. Sekä myös saarien nimet, kansallispuiston rajan ja maihinnousurajoitukset. Reunoille tein kilometrin välein pykälät etäisyyksien hahmottamista varten.

Metsähallituksen verkkokaupasta tilasin "metsäkartta 1-2" :n. Se on mittakaavassa 1:250 000 ja muuten samankaltainen kun gt-tiekartat, paitsi että Helsingin ja Lahden keskustojen suurennokset eivät tunge ulkosaarien päälle. Leikkelin siitä rannikkokaistaleen a4 kokoisiksi ja ajoin laminointikoneen läpi.

A4 kokoiset laminointitaskut maksoivat 19,90 / 100 kpl. Laminointiin lainasin kaverin konetta. Törsäsin myös tuollaiseen karttataskuun. Pitäisi olla vesitiivis, vaikka ei sillä nyt enää taida väliä olla. Eipähän ainakaan tuuli vie karttoja.

Nyt en enää muuta kaipaa kuin vettä jossa meloa.



ps. luennassa on Gavin Pretor-Pinney:n Aallontarkkailijan opas,  ja tilauksessa loppukuussa ilmestyvä Vesille kajakilla -kirja. Niistä kirjoitan ehkä jotain joskus...

2 kommenttia:

  1. On se...taitavaa ja pitkäjänteistä. Hyvä !!

    T: en-o

    VastaaPoista
  2. Jo vain! Onpa hyvin kätevä ratkaisu.

    VastaaPoista