Kai sitä nyt on luovutettava. Näyttää epätodennäköiseltä että tänä vuonna enää pääsee vesille muualla kuin uimahallissa. Tein tähän jotain yhteenvetoa kaudesta 2012.
Melontakauteni alkoi virallisesti jo 9.1.2012. Jäät tulivat 18.1. ja keväällä ensimmäisen kerran kävin vesillä 4.4. Viimeinen melonta syksyllä oli 25.11.
Kauteen mahtui kilometrejä reilu pari tonnia ja saarissa tuli nukuttua 47 yötä, 28 eri saaressa. Eniten Ulko-Tammiossa (4), Koivuluodossa (3), Musaholmassa (3), Kuusenkarissa (3) ja Suuri-Pisissä (3). Maihin nousin 99 eri saaressa. Huovari, Luppi, Lakka, ja Hamnholmenit jäivät taaskin käymättä. Ensi kesänä sitten.
Uusista saarista pitää kauneimpina mainita ainakin Furuholmat, Pörstinki, Gåsören, Högharun ja Pyhtään Långön.
Numerot ovat numeroita. Tärkeämpää on että tällä kaudella opin melomaan. Siitä kiitos Petri Sutiselle ja Jussi P:lle, jotka järjestivät tekniikkaleirin Loviisassa heinäkuussa. Paljon syventävää tietoa tuli myös syksyisestä NIL L1 tutkinnosta.
Retkistä parhaiten jäi mieleen Kotkan Melojien pitkä meriretki E:n ja A:n kanssa Kuusenkariin kesän lämpimimpänä viikonloppuna. Sekä Jonnan kanssa tehty pitkä ja tuulinen reissu itäiselle Suomenlahdelle. Unohtumattomia (hyvässä mielessä) olivat myös kaikki muut KoMe:n porukalla tehdyt retket. Siitä kiitos osallistujille. Jatketaan ensi kesänä!
Varustetappioita tuli muutama. Kiikarit hajosi rantakivikkoon, vesitiivis pokkari imaisi vettä sisäänsä, samoin vesitiivis puhelinpussi. Sonim:in puhelin ei onneksi hajonnut.
Eskimokäännöksen hukkasin elokuussa, mutta löysin monta muuta tekniikkaa tilalle. Melontaa estäviä vammoja ei tullut yhtään.
Kaiken kaikkiaan aivan loistava melontakausi, vaikka vähän äkkiä loppuikin.
Kuvat ovat Mansikkalahdesta 2.12.2012.
Olet kyllä kova ukko melomaan. Ja hienoa kun jaksat aktiivisesti päivittää blogiasi, saa itsekin ideoita minne suuntaan veneilee. Toivottavasti jäät lähtee aikaisin. Hyvää kevään odotusta sinulle.
VastaaPoistaBlogin päivittäminen on luonteva osa melonta- ja valokuvausharrastusta.
VastaaPoistaSamoin sinulle. Nyt päivä jo pitenee ja ollaan voiton puolella.
Lovely ice sculptures. I used to live in a cold place (-10C, -20C) but not close to the sea; my ice formations were along creek and small lakes.
VastaaPoista