Ensin testasin kuivapuvun. Kävelin veteen ja kelluin puoli minuuttia. Rannalle, puku pois ja vaatteiden tarkastus. Ei vuotoja. Epäilin syksyllä, että puku saattaa jostakin vuotaa. Mutta se olikin näköjään vain hikoiltua ja tiivistynyttä kosteutta.
Kuivapuvun alla oli urheilukerrasto ja fleecekerrasto. Tuntui aika sopivalta. Puolessa minuutissa ei uidessa kylmä tuntunut, eikä rauhallisesti meloessa tullut hiki. Käsissä oli melarukkaset. Myötätuulessa olisi pärjännyt paljain käsin.
Sitten vesille. Herrasmiehinä olimme sitä mieltä, että naiset ensin vaikka hyisiin vesiin. Tämän kauden ensimmäinen melontaliike oli minulla eskimokäännös (tahallinen). Hyvin nousi. Merikajakki tuntui kapeana ja v-pohjaisena paljon kiikkerämmältä kuin koskarit, joilla treenasin uimahallissa.
Jään reuna oli 2 km päässä vajasta. Meloimme sinne ja takaisin. Lintuja oli paljon. Nähtiin mm. laulujoutsen, västäräkki, silkkiuikku, kanadanhanhi, nokikanoja ja merimetsoja.
Lopuksi tehtiin vielä pienet kuivapuku-uintiharjoitukset vajan rannassa.
Avoveden reuna sokeritehtaan kohdalla. |
Uuden välikuivapuvun testaus. |
Halli? Itämerennorppa? vaikea sanoa, mutta mersulla se lähti pois. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti