Ohjelmassani oli vain yksi kurssi: ohjaustekniikat.
Lisäksi koemeloin muutamaa kajakkia. Exploreria uudestaan ja Skim Beaufort:ia. Sitä myy Suomessa NWI. Beaufort tuntui erittäin hyvältä käytökseltään ja istuma-aukon ergonomialtaan. Etukansi on hieman normaalia korkeampi, joten polville on tilaa riittävästi. Rockeria on kohtuullisesti, loiva v-pohja ja pyöristetyt kantit. Retkikajakiksi ketterä käännellä, vaikka perä ei "irtoa" aivan niin helposti kuin Play:ssä tai Scott:issa. Pidin tästä kajakista paljon. Jos tässä olisi vielä pyöreät luukut ja järkevä paikka asentaa kompassi, (kannella kajakin keskilinjalla menee n. 10cm leveä jäykistävä "kouru") tämä olisi minun kajakki. Ja saattaa olla muutenkin.
Benjamin opettaa ohjaustekniikoita. |
E-L ei voi olla kaukana kun tapahtuu tällaista. |
Ohjaustekniikkakurssilla kävimme ensin maissa läpi kanttauksia, melaperäsimiä ja keulan/perän "sitomista" tuulessa. Sitten menimme vesille harjoittelemaan. Lopuksi kokeilimme monen eri ohjaustekniikan yhdistämistä, esimerkiksi kaariveto, keulaperäsin, veto, melaperäsin.
Tämän kurssin jälkeen aloin pikkuhiljaa purkamaan leiriä ja pakkailemaan tavaroita, että pääsemme lähtemään hyvissä ajoin. Kuivapukua en vielä riisunut. Tulossa oli vielä eskimokäännösten maailmanennätysyritys. Aikaa oli 2 minuuttia, ja siinä ajassa jokaisen piti tehdä 5 eskimopyörähdystä. Vanha ennätys oli 82 onnistunutta suoritusta.
Vedessä heti yrityksen jälkeen tehdyn pikalaskennan perusteella ennätys oli rikkoutunut. Myöhemmin videotarkastus paljasti, että olikin "vain" 77 hyväksyttyä suoritusta. Ensi vuonna uusi yritys.
Pyöräytin 5 eskimoani Explorerilla, jonka ystävällisesti sain ehkä neljättä kertaa koemelottavaksi. Mitään huonoa en siitä löytänyt vieläkään. Otin kuvan olan yli taaksepäin. Valmistautumista suoritukseen.
Iso etu ainakin minulle oli se, että paikalla oli melkein kaikki vakavasti otettavat kajakkikauppiaat. Olen valitsemassa itselleni uutta paattia, ja sain koemeloa kaikki kiinnostavat.
Paluumatkalla KoMe:n porukka oli väsynyt mutta onnellinen. Ja jutut (jos mahdollista) vieläkin oudompia kuin tulomatkalla.
Enää noin 360 päivää ensi vuoden gatheringiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti