Pyörittelyä

Kävin melomassa. Tuli pää kipeäksi.

Harjoittelin taas käsieskimoa. Taaksepäin nojaaminen oli ilmeisesti riittävää. Mutta mikään muu ei enää ollut riittävää. Todisteena kuhmu päähän ja uiminen. Oli aika lopettaa harjoittelu tältä kerralta. Väsyneenä ja kylmissään ei pysty parantamaan suoristusta. Tai no, vähän vielä treenasin kaatuneen kajakin tyhjennystä, takaisin kiipeämistä rodeo-tyylillä, kajakissa seisomista, uimista ja sen semmoista.
Illalla satuin vilkaisemaan peiliä. Vasen silmä oli punainen. En tiedä, mikä siihenkin osui. Sormi, mela tai kajakin etukansi. Sidekalvon alainen verenvuoto häviää parissa viikossa itsekseen. Käsieskimo ilmeisesti vaatii uhrauksia.

Kovin kauan ei kerralla jaksa puljata. Väsymys tulee pikku hiljaa, melkein huomaamatta. Siitä sen huomaa, että temppu mikä onnistui harjoitusten alkupuolella, ei enää onnistu. Kylmyyskin alkaa kangistamaan, vaikka koskianorakki pitää hyvin veden pois iholta.

Viime aikoina melontani on ollut enimmäkseen rannan lähellä temppuilua. Kilometrejä on tullut tosi vähän, mutta eskimopyörähdyksiin alan saamaan tuntumaa. Makea tunne, kun hallitsee vartalon ja lantion niin, että voi nousta ylös ihan mistä asennosta ja mihin loppuasentoon tahansa. (Ainakin useimmiten.) Erikoisempia Gröönlantilaistekniikoita tyyliin "mela selän takana -eskimo" en ole vielä tosissaan ruvennut harjoittelemaan. Ehkä sitten, jos joskus saan tuon oman eskimomelan näverrettyä käyttökuntoon.

Sitä ennen on haastetta käsieskimoissa. Olen onnistunut siinä sekä takakannelle että etukannelle. Varmuus on oikealta puolelta n. 50%, vasemmalta 0%. Harjoitukset jatkuvat...

Lisätty 13.9.2013
Rupesin tänään rannassa miettimään. Kuhmu oli takaraivon vasemmalla puolella. Käsieskimoa olen harjoitellut siten, että tulen (tai olen tulematta) ylös oikealta puolelta. Jos pää tulee viimeisenä ylös, kuten pitäisi, takaraivon oikean puolen pitäisi olla lähimpänä kajakin takakantta.
Tänään hoksasin tämän. Muutin pään asentoa ja homma alkoi toimimaan ihan eri tavalla.
Kannattaa käyttää päätä.