7.9.2014

Paluu kurssilta ja välipäivien viettoa

Tiistai 19.8.2014 Herätys 5.30, vesillä 8.00 leiri purettuna. Pilvinen sää, vastatuulta jonkin verran. Meloimme takaisin lähtöpaikkaan. Kamojen purku kajakeista tapahtui kaatosateessa. Synkkää puuhaa. Opiskelijat lähtivät ajamaan etelään. Minä, Pete ja Heikki jäätiin Pohjoiseen odottelemaan Nordkapin reissun starttia.

Simpukoita kuvattu Nøklanin rannalla.

Paluumelonnalla. Edessä Klubbenin niemi. Aika monta sataa metriä korkea.


Keskiviikko 20.8.2014. Näkymä teltasta aamulla. Leiriydyimme tien ja "lentokentän" väliin jossain Altasta pohjoiseen.

Kävimme kävelemässä Hammerfestissa. Ei kuvia, sorry. Unohdin kameran autoon. Tämä on Forsoloya, Hammerfestista pohjoiseen.

Forsoloya. Norjan luotsiopas sanoo, että tällä merialueella on "dangerous waves". Paikassa on monen vuonon ja salmen virtaukset ja se on avoin avomerelle.

Seuraava telttapaikka löytyi jostakin Hammerfestin eteläpuolelta. Keli oli suhteellisen kuiva, joten räjäytimme 10 henkilön märät melontavarusteet kuivumaan.

Illalla patikoimme läheiselle kukkulalle. Vain 150 metriä korkeutta. Susisalmi näkyi hyvin.

1 kommentti: