5.9.2015

Pultti, Väli-Haru ja Suuri-Pisi

25.8.2015. Aamulla aivan tyyntä. Ja pilviä! Outo luonnonilmiö. Ei ole näkynyt moisia pitkään aikaan. Päivällä alkoi tuulla itäkaakosta 3m/s. Pysähdyin valokuvaustauolla Pultti-nimisellä luodolla. Siitä jatkoin Ulko-Tammion länsilahteen lounastauolle. Kävin vielä tsekkaamassa Väli-, ja Ulko-Harun saaret, joissa ei aiemmin ole tullut käytyä. Reissun viimeinen (vaikka en sitä tässä vaiheessa vielä varmuudella tiennyt) yöpaikka oli Suuri-Pisissä. Oli hyvä fiilis rantautua Pisiin. Reissun itäisin piste oli saavutettu, ja aika pitkä matka oli tultu Söderskäristä. Ja kaikki on mennyt hyvin. Varusteet ovat toimineet. Ei rasitusvammoja tai muuta sellaista.
Nyt on vielä hyvä keli. Huomiseksi on tulossa matalapaine lännestä. Huomenna sitten näkee, mitä sieltä taivaalta tulee.

Koivuluoto.

Tyyntä.

Pikamaihinnousu Pultti-nimisessä luodossa. Koivuluoto näkyy vasemmassa reunassa.

Ulko-Tammion autiotuvan piha. On tehty nuotiopaikka tännekin.

Väli-Haru.


Ulko-Haru näkyy tuossa vieressä.

Vuori-Lovinen niminen pikkuluoto lähellä Suuri-Pisiä.

Suuri-Pisi. Saaren itärantaa vanhan metsäpaloalueen kohdalla.

Metsäpaloaluetta.

Eteläpää.

Länsirantaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti