Kotkan Melojat ry:llä on menestyksekäs kanoottipoolohistoria. Nykyään poolotoiminta on hiipunut. Moneen vuoteen ei ole palloihin koskettukaan. Pari viikkoa sitten eräs vanha peluri veti kiinnostuneille kevyen lajiin tutustumisen. Innostus virisi, ja nyt olemme jo kaksi kertaa pelanneet. Ensi kesänä leikkimielinen kuntopoolo otetaan varmasti ohjelmistoon. On nimittäin sen verran hauskaa hommaa!
Maaleina olemme käyttäneet kahta poijua. Ne on viritetty noin 1,5 metrin päähän toisistaan. Maali tehdään heittämällä pallo poijujen välistä. Tai kuljettamalla palloa kädessä pitäen, mutta pallo kädessä on huono meloa. Kontaktia saa ottaa. Pallollisen pelaajan saa kaataa kädellä tönäisemällä tai kajakilla törmäämällä, mutta ei mielellään suoraan kylkiluihin. Kajakkeina käytimme vanhoja poolokajakkeja sekä vähän pidempiä koskareita.
Toisin kuin missään muussa kokeilemassani melontalajissa, poolossa on räjähtävä spurttinopeus erittäin tärkeää. Pallolle pitää ehtiä ennen vastustajaa. Tarvitaan myös hyvää heittokättä maalintekoon ja syöttämiseen, pelisilmää ja hyviä kajakinkäsittelytaitoja. Sekä rautaista kuntoa. Poolon pelaaminen on rankkaa puuhaa.
|
Pe 9.10.2015. Erätauolla oli aikaa ottaa kuva. |