Cornwall:in reissu oli taas hieno kokemus. |
27.12.2014 kirjoitin tulevan kauden suunnitelmista näin:
Saapa nähdä, mihin suuntaan tämä harrastus jatkuu. Vaihtoehtoja on paljon; jatkuvaa reissausta ison veden ääreen isompiin olosuhteisiin ja surffipaikoille, keskittyminen ohjaajana kehittymiseen, omineen retkeily Suomenlahdella, Kuntomelonta. Ehkä jopa koskimelonta. Tai osittainen lajinvaihto maastopyöräilyyn.
Näistä toteutui retkeily Suomenlahdella ja koskimelonta. Maastopyörä on myynnissä.
Mieleen kaudesta 2015 jäi parhaiten Cornwall:in reissu, kaksi vetämääni peruskurssia, pitkä kesäretki, pari kertaa ulkosaaristossa kovassa kelissä ja loppukauden koski- ja pooloaktiviteetit.
Alku- ja loppukauden vähäiset melonnat tekivät tästä kaudesta hieman poikkeuksellisen. Alkukaudesta en ollut yhteensopiva Epic-kajakin kanssa. Loppukaudesta vaihdoin asuntoa, ja siihen liittyvät puuhat sekä työt veivät aikaa ja energiaa melonnalta.
Kajakkikauppoja tuli tehtyä ihan riittävästi. Ensin vaihdoin Beaufort:in Epic:iin. Sitten Epic:in Etain:iin. Ja lisäksi syksyllä ostin käytetyn Jackson Allstar -koskarin. Etain ja Jackson osoittautuivat hyviksi hankinnoiksi.
Kilometrit yhteensä: 1540km (2014: 1755)
Kilometrit kuukausittain:
Tammikuu: 20, Helmikuu: 6, Maaliskuu: 59, Huhtikuu: 116, Toukokuu: 139, Kesäkuu: 122,
Heinäkuu: 240, Elokuu: 530, Syyskuu: 201, Lokakuu: 54, Marraskuu: 14, Joulukuu: 30
Yöt saaressa: 21 (2014: 27)
Melontapäiviä: 112
Koskimelontakertoja: 8
Sup-melonnat: 2
Poolo: 2
Peruskurssit 2015 saatiin hyvällä porukalla vedettyä tyylikkäästi läpi. |
Pari kertaa (puolivahingossa) meloin n. 12m/s tuulessa ulkosaaristossa. Kerran kaverin kanssa Ristisaareen ja kerran yksin Koivuluotoon. Mieleen jääviä kokemuksia. |
Pitkä kesäretki Söderskäriin ja Suuri-Pisiin. Tälle reissulle sattui kesän parhaat kelit. |
Syksyllä seuran porukkaa innostui koskimelonnasta, ja minä siipeilin siinä mukana. Myös kanoottipooloa kokeiltiin pari kertaa. Mutta kausi loppui vähän kesken. Jatketaan näitä taas keväällä. |