25.12.2015

Fengshui ja telttapaikan valinta (kaksi luettua kirjaa)

Tykkään harhailla päämäärättömästi kirjaston käytävillä. Saattaa löytää jotakin, mitä ei edes tiennyt etsivänsä. Nämä molemmat kirjat löysin sillä tavalla. Eivät ne liity melontaan. Vähän sinne päin kuitenkin.

Herman Melville: Moby Dick
Mielenkiintoinen kuvaus valaanpyynnistä ja merenkulusta entisaikoina. Sekä myös itse valaista. Erityisesti kaskelotista. Kuulemma perustuu tositapahtumaan: https://fi.wikipedia.org/wiki/Essex_%28valaanpyyntialus%29
Välillä kirjoittaja sortuu jaaritteluun ihmismielen syyvyyksista yms. asioista. Muuten kyllä suositeltava kirja.



Marja Sarvimäki: Tuulisilla vesillä
 Tässä mielenkiinnon herätti kirjan nimi. Mutta nimestään huolimatta kirjassa ei käsitelty vesillä tai saaristossa liikkumista juuri ollenkaan. Siinä asiassa se ei ollut odotusteni mukainen. Enimmäkseen se kertoi itämaisesta kulttuurista. Vaikka tällaisia kirjoja ei ihan tosissaan ottaisikaan, (näin kirjailijakin suositteli) niin kyllä sieltä voi poimia joitakin mielenkiintoisia asioita sovellettaviksi esimerkiksi leiripaikan valintaan. Teltan oviaukkoa ei saa sijoittaa koillisen tai lounaan suuntaan. Oli perää tai ei, niin ainahan vesillä liikkujat ovat olleet taikauskoisia. Vaikka ihan vaan varmuuden vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti