20.11.2016

Taas vesillä!

Tuli reilun kuukauden tauko melonnassa. Viimeksi kävin vesillä 15.10. Silloin oli melontaseuran kauden päättäjäismelonta. Selityksiä kyllä löytyy, mutta ketä ne kiinnostaa?

Aamulla pyrytti lunta/räntää taivaan täydeltä. Lämpötila oli plussan puolella, eikä tuultakaan ollut paljon. Aamukahvin äärellä tuli mieleen, että nyt voisi olla hauskaa käydä pitkästä aikaa vähän vesillä.
Ei muuta kuin kamat kassiin ja menoksi. Talviolosuhteet vaativat vähän enemmän varusteita kuin normaalisti. Jos jotain menee vikaan, ja onnistuu kastelemaan itsensä, niin hypotermia välttämiseksi kannattaa mukana olla varavaattet kuivapuvun alle, sekä vähän muuta lämpöistä taukovaatetta.

Tässä minun varustelista tälle reissulle:
-päällä kuivapuku, sen alla kaksi urheilukerrastoa ja ohut fleecekerrasto. Käsissä melontarukkaset.
-varavaatesäkissä em. kerrastot, sukat, pipo yms. (toista kuivapukua ei ollut mukana, johonkin nyt vain on luotettava.)
-taukovaatteina hupullinen toppatakki ja sadeasun housut (housuosasto vähän kusee, mutta nyt ei löytynyt muutakaan...rannassa muistin, että minullahan olisi ollut pilkkihaalarikin.)
-hypotermiasäkki
-kuumaa vettä termarissa
-pari voileipää
-pientarvikeboksi, jossa on jotain korjausvälineitä, linkkari, tulitikut, varapuhelin yms. (tulitikuista tuskin on mitään hyötyä, jos ei ole mitään mitä sytyttää, mutta tämä boksi on aina mukana.)
-pari hätäsoihtua

Ehkä vähän ylimitoitettua tällaiselle muutaman kilometrin lenkille, mutta mieluummin vähän ylivarustaudun kuin lähden "soitellen sotaan". Todennäköisesti tuosta listasta puuttuu jokin ratkaisevan tärkeä varuste, joka tulee ilmi vasta tositilanteessa.

Kävin lopuksi vielä kellumassa kuivapuku päällä. Testasin, että pitääkö vettä. Hyvin piti, ja hyvin tarkeni minuutin kellua, jos piti käsiä ilmassa. Kovin monta uintiliikettä ei voinut paljain käsin tehdä, ennen kuin sormet menivät tunnottomiksi.


Lumisade loppui kun saavuin rantaan.
Keli alkoi kirkastua pikku hiljaa. 
Tuohipöllön rantaa.
Aurinko toi mukanaan tuulen. 

4 kommenttia:

  1. I also take a cag that fits over the drysuit and PFD. I put it on when we stop for lunch and it can also be used over everything when paddling in really cold weather. It fits over the kayak combing like the spray skirt. Here's a link with a picture: https://www.mec.ca/en/product/5012-928/Tropos-Light-Storm-Cag

    VastaaPoista
  2. Thanks for comment! Yes, I have that cag. It is great and necessary, and it's always in dayhatch. I just didn't remember to put it to the list.

    VastaaPoista
  3. Ns. myrskyanorakki, jonka voi lennosta heittää liivien ja kaikkien releiden päälle, ja joka alaosastaan kiinnittyy istuinaukon reunaan kuten aukkopeite. Linkki: http://www.welhonpesa.fi/tuote/1402/hiko-casual-shelter-storm-cag-size-big
    Hyvä varuste. Jos meinaa tulla kylmä meloessa, niin sen voi kaivaa päiväluukusta ja kiskoa päälle. Toimii myös vara-aukkarina ja retkellä sadetakkina ja taukovaatteena.

    VastaaPoista