Melontakausi alkoi 28.2. ja päättyi 26.12.
Kilometrit yhteensä: 938
Kilometrit kuukausittain: Tammikuu 0, Helmikuu 10, Maaliskuu 59, Huhtikuu 70, Toukokuu 120, Kesäkuu 161, Heinäkuu 256, Elokuu 194, Syyskuu 28, Lokakuu 13, Marraskuu 6, Joulukuu 9.
Yöt saaressa: 13
Melontapäiviä: 79
Koskimelontakertoja: 10
Alkukausi oli aktiivista, tuli tehtyä retkiä maaliskuussa ja huhtikuussa. Keskikesän kuukaudet olivat aika "pimeitä", nyt kun muistelee. Töissä oli kiire eikä aikaa jäänyt harrastuksille. Tämä näkyy kilometrilukemassa. Se on noin 600km pienempi kuin ikinä, lukuunottamatta ensimmäistä kautta 2010. Loppukaudesta oli taas aikaa, mutta mukaan tuli muita harrastuksia, eli jatkoin aikidon treenaamista ja aloitin rumpujen treenaamisen.
Melontaseuran toiminnassa olin aktiivisesti mukana sekä porukoiden kanssa melomassa että hallituksessa seuran asioita hoitamassa. Tämä on myös yksi mielenkiintoinen osa harrastusta.
Vuosi sitten kirjoitin tulevasta kaudesta näin:
"Tulevalle kaudelle ei ole suuria suunnitelmia. Kovasti odotan, että pääsen alkukesällä vetämään pari peruskurssia. Toivon, että pääsen retkeilemään itäisellä Suomenlahdella vähintään saman verran kuin 2015. Kajakinvaihtosuunnitelmia ei ole. (sen kun näkisi...) Eräensiapukurssi pitäisi uusia. OBF järjestää WAFA -kurssin syksyllä. Suosittelen kaikille, nämä ovat todella hintansa arvoisia. Katson myös, mitä koulutuksia NIL ja MeSojärjestävät, ja osallistun jos mahdollista. Varmaankin koskessa ja pooloaltaassa jatketaan siitä, mihin syksyllä jäätiin."
Peruskurssit toteutuivat. Retkeilyä itäisellä Suomenlahdella ei ollut niin paljon kuin toivoin. Kajakkia en vaihtanut (ihme ja kumma). WAFA-kurssille en mennyt, sijoitin ne rahat sähkörumpusettiin. Myöskään missään koulutuksessa en ollut. Ja koskessa ja pooloaltaassa tuli pyörittyä.
Ristisaaressa maaliskuussa. |
Koskimelontataidot kehittyivät vähitellen. Uskaltauduin jo surffaamaan Torminvirrassa. Jännää oli. Lähes aina se johti kaatumiseen. |
Ja joskus tuli laskettua koski pää alaspäin ennen kuin meni uimiseksi. |
Kauden luonne oli se, että meloin silloin kun oikeasti huvitti. En lähtenyt tavan vuoksi. |
Peruskurssien vetäminen oli iso urakka, mutta onnistui hyvin. |
Mitä suunnitelmia vuodelle 2017?
No eipä kummempia. Melontaseuran peruskurssien osalta luovutan päävetovastuun muille. Melontaseuran retkiäkin on jo vähän suunniteltu. Saataisiinkohan vihdoinkin tehtyä se itäisen Suomenlahden pitkä retki, josta on ollut puhetta monta vuotta. Mennään rennolla meiningillä ja katsotaan vuoden päästä mitä tuli tehtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti