Talvella ei pääse melomaan. On siis hyvin aikaa istua tietokoneen ääreen ja tehdä jotakin kesällä napsituille kuville. Käytän itse tässä kuvailemaani työmenetelmää. Aloitin äskettäin tällaisen projektin viime kesän kuvilleni. Paljon on melottu, ja paljon on kuvia. Mutta lopputulos kyllä palkitsee vaivan.
Jos kuvia säilyttää pelkästään kameran muistikortilla tai tietokoneen kovalevyllä, on aivan varmaa, että ennemmin tai myöhemmin ne katoavat. Joko omaa huolimattomuuttaan tai laiterikkoon. Vähintään on suositeltavaa, että kuvat ovat tietokoneen kovalevyn lisäksi ulkoisella kovalevyllä. Tai ylipäätään kahdessa eri paikassa. Paras keino varmistaa kuvien säilyvyys on teettää niistä paperikuvat. Unohda heti alkuun oman tulostimen käyttö. On kallista, vie aikaa, hermot menee, eikä silti tule hyvä. Kuvat kannattaa tilata netin kuvapalveluiden kautta. Tai paikallisesta fotoliikkeestä. Siten ne maksavat noin 10-25 senttiä kappaleelta. Kannattaa varmistaa, että kuvat tehdään aidolle valokuvapaperille. Silloin ne säilyvät parhaiten.
Ennen kuin lähtee kiikuttamaan isoa muistitikkua lähimpään valokuvausliikkeeseen, kannattaa tehdä muutama juttu.
Ensinnäkin, (tärkein asia!) jos olet näppäillyt 2000 kuvaa kesän aikana, niin sinulla ei ole kahtatuhatta teettämisen arvoista kuvaa. Niitä on ehkä 50 tai 100. Homma tietenkin lähtee siitä, että valitset ne 50 tai 100 kuvaa, jotka haluat teettää paperikuviksi. Ei niitä loppuja tarvitse poistaa, jos ei halua. Kunhan kopio valitut kuvat eri paikkaan, joko tässä vaiheessa kaikki kerrallaan, tai kuva kerrallaan heti säätämisen jälkeen. (Jos aiotaan ruvata säätämään.)
Nyt ollaan jo pitkällä. Jutun lukemisen voi lopettaa tähän, ja ryhtyä valitsemaan kuvia. Sitten vain siirtää ne tietokoneesta usb-muistitikulle ja vie sen sinne fotoliikkeeseen. Kyllä ne siellä sitten neuvoo tarkemmin. Netin kuvapalvelut ovat myös helppokäyttöisiä. Itse olen käyttänyt fotonettiä, mutta on muitakin.
Kuvista saa parempia ja näyttävämpiä, jos niille tekee muutaman yksinkertaisen tempun. Horisontin suoristus, ylimääräisten osien rajaus pois, kirkkauden/kontrastin säätö ja värikylläisyyden säätö. Minä teen erittäin harvoin kuvalle muita asioita kuin nämä edellä luetellut.
Tätä varten tarvitaan kuvankäsittelyohjelma. Ei väliä mikä. Kaikki toimivat. Esimerkiksi GIMP -ohjelman voi ladata ilmaiseksi netistä. Hieman pitää alussa uhrata aikaa ohjelman opetteluun, oli se mikä tahansa.
Ensiksi horisontin suoristus ja rajaus. Turha väittää, että vino horisontti valmiissa kuvassa on taiteellinen tehokeino. Ei ole. Se on vain huolimattomuutta ja laiskuutta. Kuvatessa se menee helposti vinoon, sille ei mahda mitään. Mutta se on helppo korjata.
Sen jälkeen on vuorossa rajaus. Siten saadaan kuvasta ytimekkäämpi. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa on alhaalla ja oikeassa reunassa alueet, jotka eivät tuo mitään lisäarvoa kuvaan.
Nyt kuva on rajattu, ja horisontti on suorassa. Näyttää heti paremmalta. Rajausta tehdessä kannattaa säilyttää kuvan mittasuhteet. Siis kuvan korkeuden suhde leveyteen.
Useimmat digikamerat tekevät vakioasetuksilla 4:3 suhteista kuvaa. Se on melko lähellä 10x13cm tai 11x15cm paperikuvakokoa. Yllä olevassa esimerkissä kamerasta ulos tullut 4:3 kuva on rajattu suhteeseen 3:2, josta taas tulee 10x15cm kokoinen paperikuva. (Tai 20x30cm, jos haluaa isomman). Kunhan rajaustyökalua käyttäessä katsoo, että mittasuhteiksi tulee 4:3 tai 3:2, ei pitäisi tulla yllätyksiä.
Ihan älyttömästi kuvaa ei kannata rajata. Jos tilataan edellä mainitun kokoluokan pikkukuvia, kuvan pidemmän sivun pikselimäärän pitäisi olla noin 1800px. Eli tilattaessa 10x15cm kokoista kuvaa, digitaalisen kuvan pitäisi olla noin1200x1800px. Isompi ei haittaa, pienemmästä voi tulla epätarkka ja pikselimössöä. Käytännössä riittää, että rajauksen jälkeen tarkastaa, että kuvaan jää tarpeeksi pikseleitä.
Tähänkin voi taas jäädä. Monet kuvavalmistamot tekevät kuville automaattisen kuvankorjauksen ja terävöityksen. Usein tulee ihan asiallinen lopputulos. Edellä mainittuja horisontin oikaisua ja rajausta ne eivät tee. Joten vähintään sen verran olisi syytä osata tehdä itse.
Jos ei luota automaattiseen kuvankorjaukseen, sen voi kuvia tilatessa klikata pois käytöstä. Itse teen usein niin. Muuten on riski, että kuvat korjataan keskiarvoon, ja illalla otetut tummiksi tarkoitetut kuvat voivat tulla liian kirkkaiksi.
Ja kuvista tulee helposti liian värikylläisiä. Kameran asetukset yleensä korostavat värejä. Sitten kun vielä kuvavalmistamon asetukset tekevät saman, ei lopputulos ole hyvä.
Terävöitystä kuvat eivät yleensä tarvitse. Itse en ole sitä käyttänyt moneen vuoteen. Jos kuva on suttua, niin sitten se on. Ei auta mitkään temput.
Yllä olevassa kuvaparissa ylemmässä on suurempi värikylläisyys kuin alemmassa. Omaa silmääni miellyttää enemmän alempi kuva. Riippuu kuvan aiheesta ja omasta silmästä, että kannattaako vähentää vai lisätä värikylläisyyttä.
Kirkkauden, kontrastin ja värikylläisyyden säätöihin en mene nyt kovin tarkasti. Niihin on jokaisessa ohjelmassa monia keinoja. Kokeilkaa, ja valitkaa se, jolla saatte parhaan lopputuloksen. Sen vinkin kerron, että ei kannata muuttaa kuvan värisävyjä (väritasapainoa). Luonnonvalossa otetut kuvat ovat lähes aina värisävyiltään hyvät. Vain värikylläisyyttä joko lisää tai vähemmän. Ja tietenkin kirkkauden/kontrastin säätäminen on ok.
Alempaan kuvaan on lisätty kontrastia. Varsinkin pilvisenä päivänä otetut kuvat usein paranevat kontrastin lisäyksestä. Yleensä, jos kuvasta ei löydy maksimimustaa, se näyttää lattealta. (Tarkemmin seuraavassa kappaleessa.)
Tässäkin säädössä pitää olla maltillinen. Liika kontrastin lisäys tekee kuvasta "muokatun" näköisen.
Tätä, ja muita säätöjä voi kohdistaa koko kuva-alan sijaan myös tiettyyn valittuun kohtaan kuvasta. Joskus ihan kätevää, jos haluaa kirkastaa kuvan alaosaa ilman, että yläosan taivaasta tulee ylikirkas. Valintatyökaluja on ohjelmissa monenlaisia, ja valintojen reunoja voi (ja pitää) häivyttää, ettei säädön raja pistä silmään. Kokeilemalla oppii.
Tämän kappaleen voi halutessaan ohittaa. Tulee vähän teknisempää asiaa.
Kun arvioidaan kuvaa näytöllä, täytyy muistaa, että näyttö ei useinkaan ole oikein säädetty. Keskisävyt yleensä toistuvat suunnilleen oikein. Kirkkaimmissa ja tummimmissa osissa voi olla paljonkin heittoa.
Kuvankäsittelyohjelmassa voi poimia tietystä kuvan pisteestä kirkkausarvot, ja käyttää niitä arvoja kuvan säädön perusteina välittämättä, miltä kuva näyttää näytöllä. Kirkkausarvot ilmoitetaan lukuarvoina 0-255. 0 on umpimusta ja 255 on täysin valkoinen. Yleensä ne ilmoitetaan jokaiselle perusvärille erikseen. Esimerkiksi R246 G247 B251. Nuo esimerkkiarvot on otettu taivaan kirkkaasta kohdasta, ja siinä vielä on sävyjä, vaikka näytöllä se näyttää aivan valkoiselta. (Ja paperikuvaan tulee sävyjä tuohon kohtaan! Paperikuvat toistavat sävyjä aina laajemmin kuin näyttö.) Kuvaa olisi myös hyvä säätää niin, että tummimmasta kohdasta löytyy lukemat R0 G0 B0. Mutta vain siitä varjoisimman kohdan mustimmasta pisteestä. Ei laajalta alueelta, koska nuo lukemat tarkoittavat umpimustaa, jossa ei ole sävyjä eikä yhtään mitään.
Histogrammin säätö on mielestäni kätevä työkalu kirkkauden ja kontrastin säätämiseen. Sitä en nyt ala selittämään, muuten menee liian tekniseksi. Kyllä sen oppii kokeilemallakin. Alkuun pääsee vaikka tästä linkistä.
Työjärjestyksellä ei ole käytännössä suurtakaan väliä, ainakaan tällä tasolla toimiessa. Kun kuva on valmis, se pitää tallentaa. Jpg (tai jpeg) muotoa yleensä tarjotaan tietokoneesta, ja se kannattaa valita. Kelpaa kaikille kuvavalmistamoille. Kannattaa tarkastaa kuvan pakkausasetus. Se on jotain välillä 0-100. 0 tarkoittaa ei pakkausta, hyvä kuvanlaatu, iso tiedostokoko. 100 tarkoittaa äärimmäistä pakkausta, hirveää suttua, pieni tiedostokoko. Valitse paperikuviksi teetettäville kuville 0-10. Jos lähetät kuvan kaverille tietokoneella katsottavaksi, 10-30.
Saattaa olla viisasta tilata ensin pienehkö määrä kuvia. Siten tulee testattua omat toimintatavat ja kuvanvalmistamon laatu. Jatkossa voi sitten sopeuttaa omat säädöt paremmin. Esimerkiksi, jos kuvanvalmistamo tuppaa tekemään kuvista liian värikkäitä, voi värikylläisyyttä itse vähentää ennen kuvien lähettämistä/tilaamista. Jos kuvista tuli hyviä, tietää että homma toimii. Sitten uskaltaa samalla tavalla toimien tilata koko satsin.
Kun kuvat kolahtavat postiluukusta, alkaa hauskin vaihe. Kuvien liimaaminen albumiin. Monikaan asia ei ole mukavampaa, kuin pimeänä ja kylmänä talvi-iltana katsella melontaretkien kuvia. Varsinkin, jos kuvat ovat huolellisesti valittu ja siististi järjestykseen laitettu.
Aloita heti, tee vähän joka viikko, saat paljon aikaan kuukaudessa. Ole huolellinen, käytä omaa mielikuvitustasi. Lisää vaikka tekstejä albumiin kuvien viereen. Kun on valmista, huomaat että kuva-albumit ovat arvokkain omaisuutesi.
Onnea projektille!
