15.3.2015

Kesän tekoa, vaikka väkisin

14.3.2015. Uusi kajakki alla. Kävin taas Keisarinsatamassa, oli edelleen ummessa. Siitä ei meinannut iso meriläinenkään päästä läpi. Metsolasta lähti melojia myös liikkeelle, olisin mennyt niitä vastaan. Kävin sitten Lehmäsaaren pohjoispäässä kahvi- ja evästauolla.

Epic tuntui odotusten mukaiselta. Käyn vielä tänään (15.3.) sillä vesillä. Kerron sitten tarkemmin miltä uusi kajakki tuntui.

Aurinko paistoi, mutta ei se hirveästi vielä lämmitä.

Lehmäsaaren pohjoispään "laguuni".




Kevään ensimmäinen. Jos Aku Ankalla olisi purjevene, se olisi tämmöinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti