30.8.2016

Erinomainen Itimmäinen Itäkari

23.8.2016. Yöllä ja aamulla vähän tihutti vettä. Sitten alkoi selkeentyä. Lähdin liikkeelle heti aamulla. Hittoako minä täällä kuppaan. Tupa on jotenkin keskellä metsää ja syrjässä kaikesta. Ei ole edes kunnon merinäköalaa. Tosin kaivo on lähellä. Otin sieltä vettä. Vesi oli vähän ruskeaa, mutta kirkasta, hyvän makuista ja kylmää. Onkohan kaivo tyhjenemässä tai käsipumppu rikki, kun vettä tuli vähän nihkeästi.

Meloin ympäri melkein kaikki pikkuluodot Ulko-Tammion länsipuolella. Lounastauon pidin Katajakarissa. Hämäävää, että 12 kilometri etäisyydellä toisistaan on kaksi keskikokoista saarta, jotka kummatkin ovat Katajakareja. Toinen Katajakari on Haapasaaren pohjoispuolella.

Tässä vaiheessa, kun mietin seuraavaa leiripaikkaa, olisi kiinnostanut sääennuste. Radio on mukana. Mutta jotenkin missasin kaikki merisäälähetykset: 18.50, 21.50, 7.50 sekä 12.50. Yritin tilata ennusteen tekstiviestillä. Ei onnistunut. Numero on varmaan vaihtunut. Tai olin unohtanut sen. No, soitin 02 palveluun. Ystävällinen kaveri oli vähän pihalla merisää-asioista, mutta sain kuitenkin ennusteen. Lännenpuoleista tuulta 4-8m/s huomisaamuun asti. Ei varoituksia.
Selvä, Itimmäisen Itäkarin itäpuolen poukama toimii em. kelillä. Tykkään tästä saaresta. Suojainen poukama, hyvä ranta nousta maihin ja lähellä rantaa hyvää telttailumaata. Ja on suurimpiirtein uloin ulkosaari mitä löytyy.

Riippumatossa löhötessä lennähti joku haukka puun oksalle muutaman metrin päähän. Ja vielä pari kertaa uudestaan. En tunnistanut lajia, enkä edes kotona lintukirjaa selaten osaa sanoa mikä se oli. Kaksi niitä siellä pyöri, ja välillä ne liitelivät nousuvirtauksissa saaren yllä.
Yöllä yritti sitkeä rupikonna kiivetä loivaa sisäteltan seinämää ylöspäin. Neppasin sen aina sormella takaisin alas. Tätä jatkui kymmenen minuuttia, kunnes konna luovutti. Aamulla se oli teltan oviaukon edessä odottamassa ja tuijotti syyttävästi. Sitten se luikki tiehensä.

Tiistaina 15km. Kevyttä tuulta.

Kärenmaan kärki.




Kilpisaari taustalla.

Tauko itäisessä Katajakarissa.

Itimmäisen Itäkarin poukama.Kiersin vielä koko saaren meloen ennen maihinnousua. Lounimmaisessa Itäkarissa oli joku metsästäjä linnustamassa. Kuulin yhden laukauksen.

Itimmäisen länsirantaa.

Itimmäinen Itäkari.

Maisema vaatisi iltanuotion. Mutta makkarat oli loppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti