Kuorsalo ja Orrouri

21.8.2016. Ensimmäinen yö teltassa pitkään aikaan. Sen takia oli vähän päänsärkyä. Seuraavana yönä olin jo tottunut uusiin nukkumaolosuhteisiin. Sanoin Timolle, että ihan kuin töihin lähtisi kun piti aloittaa leirin pakkaaminen heti aamupalan jälkeen. Ei muutenkaan ollut sellainen innostus tehdä matkaa ja löytää uusia paikkoja, kuin mikä joskus aiemmilla retkillä on ollut. Muutaman kilometri melonnan jälkeen tuli Pörstinki -niminen pikkusaari, ja ilmoitin matkatoverilleni, että minä jään nyt tähän. Mulla ei ole kiire mihinkään. Yritin löytää uutta retkeilytapaa, jossa matkanteon edelle menee kiireettömyys ja silkka laiskottelu.
Laiskottelin Pörstingissä pari tuntia. Sitten lähdin etsimään viereisestä Kuorsalosta Vanhankylänlahtea, joka nykyään on järvi keskellä saarta.

Tänään 14km. Välillä vähän pilviä. Kevyttä tuulta.

Vanha lahdenpohja on nyt soistunut. Sen yli on rakennettu pengertie luotsitalolle. Ei se enää luotsitalo ole. Jotain toimintaa siellä silti oli, kun oli iso moottorivene rannassa.

Vanhankylänlahti Kuorsalossa. Hieno paikka. Koskematonta luontoa, erilaista kuin monessa saaressa. Erämainen tunnelma. Tämä pikkujärvi voisi hyvin olla vaikka keskellä lappia. Hyvin erilainen kuin jokin merenlahti, vaikka en ihan tarkkaan osaa sanoa miksi.

Vähä-Harvajanniemessä on kaivo, josta saa hyvää juomavettä. Tai en tiedä, saako siellä omineen käydä. Kävin silti.  En edes tiedä kuka tätä veneennostopaikkaa hallinnoi. Kiitoksia silti vedestä!

Kuorsalon luotsitalo.

Seuraava yöpaikka löytyi Orrourista. Se on hauska pieni saari Pieni-Vaskon koillipuolella. On sileätä kalliota ja hyvää nurmikkoista telttamaata mäntyjen välissä.

Sattui pieni tapaturma. Kävelin paljain jaloin rantakivikossa. Kivi pyörähti jalan alla, horjahdin, otin pitkän tukiaskeleen etuviistoon. Tukiaskel piti ottaa niin nopeasti, että se sitten osui mihin sattui. Ja se sattui vähän terävämpään kivenreunaan. Keskeltä jalkapohjaa lähti vähän nahkaa kokonaan irti, ja siitä ympäriltä osittain irti. Hitto. En nyt sentään reissua tämän takia keskeytä. Ylimääräisiä saaren ympäri kävelyitä ei kyllä tehtäisi vähään aikaan. Pari päivää pidin siinä jonkinlaista sidettä. Sitten en enää pitänyt, vaikkei se läheskään ollut vielä parantunut. Mukanani oli E.L. Doctorow:n kirja nimeltä Marssi. Siinä jenkkien sisällissodan aikaan edistyksellinen sotilaslääkäri Wrede Sartorius esittää kollegoilleen uutta hoitomuotoa. Hän väittää, että ilma ja valo parantavat haavat tehokkaammin kuin kääriminen paksuihin siteisiin. Erinomaisen hyvä kirja!