22.8.2015

Länteen tai itään...

15.8.2015.
Kaksi polkupyöräkuormallista roudattu kamoja kotoa vajalle. Huomenna lähtöpäivänä vielä repullinen ruokaa ja jotain pikkutarvikkeita. Olen varautunut yli viikon kestoiseen retkeen. Pastapusseja ja purkkihernekeittoa on mukana enemmän kuin pienessä kaupassa. En tykkää hienostella ruuan kanssa. Kunhan tulee maha täyteen. Mukaan lähtee myös iso kasa akkuja kameroihin, radio merisään kuuntelua varten, karttoja välille Helsinki-Virolahti, 2 pulloa skottilaista, kuudet kalsarit ja 2 t-paitaa, pipo, otsalamppu, ja muuta tarpeellista.
Vastaavan määrän ruokaa olen saanut ahdettua pienempäänkin kajakkiin. Kai ne Etainiin mahtuvat. Onneksi on kesä, eikä tarvitse isoa makuupussia tilaa viemään.
Tänä kesänä on jo seitsemän yötä leiriolosuhteissa, sekä Cornwallin reissu. Ne kaikki retket on tehty porukalla, tai ainakin kahdestaan. Nyt lähden yksin. Yksin retkeilyssä on aivan oma fiiliksensä, jota ei muuten saa. Hyvässä porukassa retkeily on myös hauskaa, mutta eri tavalla. Muutenkin olen yksin viihtyvää sorttia, ja juttelen mieluummin linnuille kuin ihmisille. (Varsinkin aamuisin.)
Suuunnitelma on lähteä ensiksi länttä kohti. Sattuukin olemaan itätuulta seuraavat pari päivää. Söderskärin majakka olisi kiva nähdä. Sekä Tiiskeri, Koivuluoto, Pörstinki ja Linnunrata. Mutta katsotaan mihin päädyn. En tee tarkkoja suunnitelmia. Menen sinne minne sattuu kulloinkin huvittamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti