9.8.2015

Lopi, Långön ja Kalliomaat

8-9.8.2015. Melontaseuran meriretki. Meloimme vajalta Pyhtään Lököreen, jossa oli saaristomarkkinat. Sieltä yöksi Pyhtään saaristoon. Kotiinpaluu seuraavana päivänä. Tuulien suhteen sää oli hyvä. Lauantaina oli SW, eli vastainen pahimmillaan 4-6m/s. Sunnuntaina oli tuuli samasta suunnasta, mutta heikompi. Ja myötäinen. Lauantai-iltana tuli pari pientä vesikuuroa. Mutta ei se latistanut nuotiota eikä tunnelmaa.

Lähtöpäivän aamu oli kirkas.

Iltapäivällä pilvistyi. Markkinoilta ei ole kuvia. Perusmeininki niin kuin missä tahansa kesätapahtumassa. Kojuja ja hulinaa. Tässä ollaan matkalla yöpaikkaan. Välipysähdys Lopissa. Lököressä melojia oli vielä viisi. Vain kolme niistä lähti yöretkelle.

Lopin vanha kummeli. Lopi on pieni mutta korkea saari, johon on vaikea rantautua.

Näkymä Lopista etelään.
Lähtö meni vähän turhankin tyylikkäästi. Otin videota siltä varalta, että sattuu jotain hauskaa. Mahdollisuudet siihen olivat hyvät.


Leiripaikka Långönin lounaiskärjessä. Pekalla on uusi kajakki (musta etualalla), joka on muuten hyvä, mutta vähän vuotaa. Kymmenen kilometrin välein pitää olla tyhjennystauko.
Långönin etelärantaa sunnuntaiaamuna.

Kotimatkalla. Tauko Kalliomaissa.

Lisää kuvateksti

Jälkiruoka ja kahvi.

Löytyi fendari saaresta. Ei mahtunut paattiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti