29.8.2015

Söderskärin majakkasaari

19.8.2015. Aamun sää oli sitä samaa. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta ja idän puoleinen tuuli n. 4m/s. Ensimmäisen tauon pidin 10km selän ylityksen jälkeen Örskärissä. Katselin rantautumispaikkaa saaren länsipuolella, kun kajakin keula löysi vedenalaisen kiven. Nopeutta oli vain vähän, noin 1 km/h ehkä. Raskaassa retkilastissa keula jäi kuitenkin suht tukevasti kiinni. Työnsin melalla itseäni taaksepäin, samalla kun nojasin vähän taaksepäin keventääkseni keulaa. Voimaa en käyttänyt mitenkään erityisen paljon. Silloin selkänojasta kuului reissun toinen napsahdus. Selkäremmi löystyi myös saman tien. Rantauduin, ja katsoin mitä kävi. Helpotuksen tunne tuli heti, sen voi korjata. Sidoin selkänojan narulla penkin sivuosaan kiinni.

Toinen tauko Yttre Kittelskärissä. Siitä oli enää pari kilometriä majakalle.
Majakalla oli hulinaa. Veneitä oli paljon, ja iso yhteysalus toi turisteja saarelle. Kaiken huippuna oli Statovarius kuvaamassa musiikkivideota. Joku kertoi, että Von Hertzen Brothers on tulossa vetämään keikan tänne ensi keskiviikkona.
Yhteysaluksella tulleet pääsivät majakkaseuran opastamalle kierrokselle itse majakkaan sisälle. Kysyin, että pääsenkö mukaan, kun olen Kotkasta asti tänne melonut majakkaa katsomaan. Sorry, ei onnistu. Yksityistilaisuus. Vähän harmitti.


Päivän matka.

Örskär.

Olin yhteydessä myyjäliikkeeseen. Laittoivat saman tien reklamaation Englantiin. Luulen, että saan takuuna uuden penkin.


Eteläviitta mielenkiintoisessa paikassa.

Örskärin linjataulu ja mikä lie kivikasa.

Yttre Kittelskär. Majakka näkyy jo.

Takana Inre Kittelskär.

Majakan vieraslaituri.


Majakkasaaren ja luotsisaaren välinen riippusilta.

On varmaan hienot maisemat sieltä ylhäältä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti