30.8.2017

Stora Fagerö - Barösund - Ekholmsklobben

6.8.2017 sunnuntai.
Heräsin normaalisti 7.00. Sain nukkua rauhassa. Fanaatikot eivät tulleet ajamaan minua pois. Pointsit Inkoon seurakunnalle. Mutta ei tämä nyt silti ihan vielä riitä että uskoon tulisin. Tai kyllähän minä nyt johonkin uskon, mutta... no joo, nyt meinaa juttu lähteä lapasesta. Asiaan.

Siis tuulinen aamu. Lounaistuulta, ehkä jotain 10m/s. Teki mieli meloa mahdollisimman suojaisaa reittiä. Sitä oli onneksi tänään tarjolla.

Meloin ensin Barösundin mikäliekeskukseen. Oli kauppaa, kahvilaa ja putiikkia. Ja oikein kunnon Tarmo-lähikauppa, huippuvalikoimat vaikka mitä. Vettä sai myös täältä, tottakai. Vettä minulla on mukana 15 litraa kun kaikki astiat ovat täynnä. Tähän mennessä se on riittänyt about 200 prosenttisesti. Muutenkaan koko reissun aikana ei ollut mitään ongelmia veden saannin kanssa. Kauppojakin löytyi ihan kiitettävän tiheään.

Barösundista oli tarkoitus lähteä johonkin päin etsimään seuraavaa leiripaikkaa. Tuulen takia kunnianhimoiset matkatavoitteet on toistaiseksi hylätty. Orslandetin koillispuolelta kulkeva kapea "ränni" näytti mielenkiintoiselta. Kyselin kaupalta varmuuden vuoksi että pääseekö siitä läpi. Siellä oli sitten ihan kunnioitettavan kokoinen vierasvenesatama palveluineen. 

"Rännissä" tuli melojaryhmä vastaan. Kyselin heiltä sopivaa leirisaarta, ja vetäjä näytti omaa karttaansa, josta löytyi sopivan näköinen saari. Se oli Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen kartta, joka olisi minullakin pitänyt olla.  


Päivän kilometrit: 20.

Barösund.

Kaislikkoränni, josta pääsee isollakin paatilla.

Rännin vierasvenesatama.

Kai tästä pääsee? Oikaisin vähän katsomaan Gölisnäs:in vierassatamaa. En jäänyt sinne. Liikaa ihmisiä.

Ekholmsklobben. Hauska pieni saari jossa hyvä rantautumispaikka tuulen suojassa. Ja hyvää telttamaastoa ihan rannan lähellä. Ja nuotiopaikka vesirajassa kiven takana. Lähes täydellistä. 

Oli pitkästä aikaa makkaraa grillattavana. No toissapäivänä oli, mutta onhan tuo aika pitkä aika. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti