17.6.2021

Melomassa taas

 


En edes muista, koska olin viimeksi käynyt melontalenkillä. Ainakin kaksi vuotta on siitä aikaa. 

Ohjasin tänä keväänä kaksi melonnan peruskurssia. Toinen oli 9 tuntia, toinen 8, jaettuna kolmelle ja kahdelle päivälle. Mukavaa hommaa oli, varsinkin kun kelit olivat hyvät. On myös antoisaa hommaa silloin kun näkee että oppi uppoaa. Varsinkin eteenpäinmelontatekniikan opettamisen painotuksissa ja esimerkeissä muutin asioita toiselle kurssille, ja muutokset toimivat hyvin. Kehitettävääkin vielä löytyy.

Aikoinaan lopetin melonnan, kun selkä tuli kipeäksi. Nyt peruskursseja ohjatessa huomasin, että ei enää tulekaan. Tästä rohkaistuneena osallistuin Kotkan Melojien keskiviikkomelontaan. Ihan uuden veroiselta ei selkä tuntunut. Mutta näköjään se kestää tämmöisen 9 kilometrin leppoisan lipikoinnin. Ehkä pitäisi silti yrittää välttää pahimpia veneenaaltosurffiinlähtöspurtteja etunojassa. Tai ehkä takaperin surffaus voisi olla ergonomisempaa?