14.4.2017
19km lenkki. Uusi penkki on varmaan ok, koska jaksoin 3 tuntia yhtämittaa istua kajakissa.
15.4.2017
Käytiin kaverin kanssa ostoksilla Klaukkalassa. Hän katseli Kokatatin kuivapukuja, mutta ei vielä ostanut, kun sopiva malli oli vasta matkalla liikkeeseen. Itsellänikin on ehkä ensi vuonna kuivapuvun uusiminen edessä.
Koskimela ja pientä härpäkettä tarttui mukaan.
Werner Rio koskimela. Seuralla on tämmöisiä, ja niitä olen aiemmin koskessa käyttänyt. Rio on riittävän hyvä. Player olisi varmasti parempi, mutta turhan kallis minun satunnaiseen koskimelontaan.
Gooper puhelinpussi. Näitä olen uusinut ennakoivasti, ennen kuin vanha alkaa hajoamaan. Vanha Overboard:in pussi oli hyvä, eikä vuotanut parin vuoden kovan käytön aikana. Tässä Gooperissa on aika vakuuttavan oloinen magneettinen sulkusysteemi.
Sunday offshore hattu. Aurinko alkaa ahdistaa pitemmän päälle. Sateella laitan lippalakin päähän ja anorakin huppu yli. Se toimii kovemmassakin tuulessa, joka usein liittyy sateeseen. En siis hakenut sadesuojaa, vaan aurinkosuojaa. Tässä hatussa on hyvä tuuletus, ja niskaa suojaamassa tuollainen roikkuvampi lärpäke.
Pikasakkeli. Sakkeli, joka avautuu narusta nykäisemällä. Ajattelin testata, miten toimii HF:n hinaussysteemin kanssa.
Nenänipsu. Kadotin vanhan nipsun syksyn ensimmäisellä hallivuorolla. En ostanut heti uutta, koska "mitäs hukkasin, nyt kärsin". Nyt olen kärsinyt tarpeeksi vedestä nenässä. Olen ansainnut uuden mahdollisuuden.
Aurinkolaseille kaulahihna. Kokemuksen mukaan hihna ja siinä kelluke ovat minulle ehdottomia. Olen aika monet lasit söhlännyt kadoksiin. Vasta-aurinkoon melominen ilman aurinkolaseja on per***stä. Aiemmin oli oma naruviritys. Jokin saaresta löydetty vanha telttanaru, jossa on styroksipala kellukkeena. Saisikohan nyt vähän käyttömukavuutta ihan oikealla tuotteella?
15.4.2017
8.4.2017
Kevät, makkaraa, kaljaa, västäräkki yms.
8.4.2017
Pääsinhän minäkin vihdoinkin vesille. Eikä yhtään tyhmempi reissu ollutkaan. Timo ja Pasi tulivat pussinpohjalta Metsolasta, ja meloimme Lehmäsaareen makkararetkelle. Kun ei syö kuin kaksi voileipää kotona ennen lähtöä, niin jaksaa saaressa syödä koko paketillisen kabanossia. Ja juoda pari kaljaa.
Joo, kaljan juonti on huonoa esimerkkiä kun liikutaan vesillä jne, mutta p****t siitä. Jos huvittaa aurinkoisena kevätpäivänä juoda nuotiomakkaran kanssa pari keskiolutta, niin sitten juon.
Olisin kuvitellut melonnan olevat pitkän tauon jälkeen vaivalloisempaakin. Nyt tuli 12km, puolet 6-7m/s vastatuuleen. Rakeitakin tuli ihan vähän vain. Ihan sama mitä tulee, kivaa olisi silti. Kajakin uusi penkkin tuntui olevan ok. Paitsi että ruuvien kantojen alta tulee vettä sisään. Pikkuvika, helppo korjata. Luulisin.
Menomatkalla oli myötätuuli ja aurinkoa. Juuri tarkeni ilman käsineitä. Paluumatkalla ei todellakaan. Taukopaikalla tyynessä ja auringossa oli tosi lämmin. Ihan erilaista kuin syksyllä, vaikka veden lämpötila on sama.
Västäräkki, tylli, merihanhi, riskilä, kyhmyjoutsen, naurulokki. Havainnot epävarmoja, paitsi västäräkki.
Jeee! Kevät!

![]() |
| Omakuva. |
![]() |
| Lehmänmonttu. Montussa oli hyvä tasainen jää. Kävin vähän jäähakkujen kanssa suhailemassa. |
![]() |
| Lehmänmontun grillipaikka. |
![]() |
| Lehmänsalmi oli auki. Ainoastaan Lehmän ja Ollinkarin välissä oli vähän jäätä. Siitä saatiin pieni "seikkailullinen elementti" retkeen. |
![]() |
| Lehmäsaaren eteläpäässä oli rannalle pakkautunutta ajojäätä. Eli runni. |
![]() |
| Tuon verran tuli vettä sisään paluumatkan aikana. |
19.3.2017
Vanhoja paikannimiä
Kirjastosta löytyi mielenkiintoinen kirja. Uusintapainos K.G. Ekebomin merikartoista Viipurista Hankoon. Karttojen lisäksi kirjasta löytyy tietoa merikarttojen julkaisusta 1800 luvulla, mittausmenetelmistä, vähän varhaisista merimerkeistä ja Ekebomin elämästä.
Mielestäni kiinnostavinta kirjassa oli paikannimet. Alla joitain noista ajoista muuttuneita saarien nimiä. Ensin nykyinen nimi, sitten 1800 -luvun nimi.
Pieni-Pisi Pisisaari
Suuri-Pisi Stor Pisisaari
Loviset Luoviset
Loppi Mustamaanlounatpäänluoto
Pulteri Bulder
Pörstinki Perestikki
Lanskeri Landskäri
Vinni Finni
Kukio Kukkionsaari
Äljy Elgö
Rakinkotka Keski-Kotka
Kalasiika Kalasika
Uolio Suolio
Soulio Suur Soudio
Nuokko Nooko
Velperkari Pihlajaluoto
Virluodot Wironluodot
Marjakari Suur Marjokari
Vahakari Vähäkari
Merikari Märäsaari
Kolseli Kolmiselkä
Kalouri Kalaouri
Pekko Pietar
Reiskeri Bredskär
Munsaari Munasaari
Varvio Suur Varjo

18.2.2017
Uusi penkki
Vihdoin sain aikaiseksi. Piti jo vuosi sitten talvella hankkia Etainiin uusi penkki. Tämä on Kajaksportin penkki kokoa m. Selkänojana Cybergear. Kolmessa aikaisemmassa kajakissa on ollut kajaksportin istuin, ja sen olen hyväksi todennut. Ei Etainin vanha penkkikään mikään huono varsinaisesti ollut. Mutta kun mokoma meni hajoamaan.
Leikkasin ja liimasin neopreenista tuollaiset sivupehmusteet. Niistä menee kuminauha läpi. Alle voi laittaa lisäfylliä tarpeen mukaan. Esim. eskimoharjoittelussa.

Kausiyhteenveto 2016
Yritän nyt tehdä jonkinlaista yhteenvetoa, miten tuli vuonna 2016 melottua. Mieleen jäi parhaiten maaliskuinen yöreissu Ristisaaressa, kaksi peruskurssin vetämistä, elokuun viikon pituinen, mutta vähäkilometrinen retki sekä hauskat koskimelontakerrat.
Melontakausi alkoi 28.2. ja päättyi 26.12.
Kilometrit yhteensä: 938
Kilometrit kuukausittain: Tammikuu 0, Helmikuu 10, Maaliskuu 59, Huhtikuu 70, Toukokuu 120, Kesäkuu 161, Heinäkuu 256, Elokuu 194, Syyskuu 28, Lokakuu 13, Marraskuu 6, Joulukuu 9.
Yöt saaressa: 13
Melontapäiviä: 79
Koskimelontakertoja: 10
Alkukausi oli aktiivista, tuli tehtyä retkiä maaliskuussa ja huhtikuussa. Keskikesän kuukaudet olivat aika "pimeitä", nyt kun muistelee. Töissä oli kiire eikä aikaa jäänyt harrastuksille. Tämä näkyy kilometrilukemassa. Se on noin 600km pienempi kuin ikinä, lukuunottamatta ensimmäistä kautta 2010. Loppukaudesta oli taas aikaa, mutta mukaan tuli muita harrastuksia, eli jatkoin aikidon treenaamista ja aloitin rumpujen treenaamisen.
Melontaseuran toiminnassa olin aktiivisesti mukana sekä porukoiden kanssa melomassa että hallituksessa seuran asioita hoitamassa. Tämä on myös yksi mielenkiintoinen osa harrastusta.
Vuosi sitten kirjoitin tulevasta kaudesta näin:
"Tulevalle kaudelle ei ole suuria suunnitelmia. Kovasti odotan, että pääsen alkukesällä vetämään pari peruskurssia. Toivon, että pääsen retkeilemään itäisellä Suomenlahdella vähintään saman verran kuin 2015. Kajakinvaihtosuunnitelmia ei ole. (sen kun näkisi...) Eräensiapukurssi pitäisi uusia. OBF järjestää WAFA -kurssin syksyllä. Suosittelen kaikille, nämä ovat todella hintansa arvoisia. Katson myös, mitä koulutuksia NIL ja MeSojärjestävät, ja osallistun jos mahdollista. Varmaankin koskessa ja pooloaltaassa jatketaan siitä, mihin syksyllä jäätiin."
Peruskurssit toteutuivat. Retkeilyä itäisellä Suomenlahdella ei ollut niin paljon kuin toivoin. Kajakkia en vaihtanut (ihme ja kumma). WAFA-kurssille en mennyt, sijoitin ne rahat sähkörumpusettiin. Myöskään missään koulutuksessa en ollut. Ja koskessa ja pooloaltaassa tuli pyörittyä.
Mitä suunnitelmia vuodelle 2017?
No eipä kummempia. Melontaseuran peruskurssien osalta luovutan päävetovastuun muille. Melontaseuran retkiäkin on jo vähän suunniteltu. Saataisiinkohan vihdoinkin tehtyä se itäisen Suomenlahden pitkä retki, josta on ollut puhetta monta vuotta. Mennään rennolla meiningillä ja katsotaan vuoden päästä mitä tuli tehtyä.

| Ristisaaressa maaliskuussa. |
![]() |
| Koskimelontataidot kehittyivät vähitellen. Uskaltauduin jo surffaamaan Torminvirrassa. Jännää oli. Lähes aina se johti kaatumiseen. |
![]() |
| Ja joskus tuli laskettua koski pää alaspäin ennen kuin meni uimiseksi. |
![]() |
| Kauden luonne oli se, että meloin silloin kun oikeasti huvitti. En lähtenyt tavan vuoksi. |
![]() |
| Peruskurssien vetäminen oli iso urakka, mutta onnistui hyvin. |
Mitä suunnitelmia vuodelle 2017?
No eipä kummempia. Melontaseuran peruskurssien osalta luovutan päävetovastuun muille. Melontaseuran retkiäkin on jo vähän suunniteltu. Saataisiinkohan vihdoinkin tehtyä se itäisen Suomenlahden pitkä retki, josta on ollut puhetta monta vuotta. Mennään rennolla meiningillä ja katsotaan vuoden päästä mitä tuli tehtyä.
7.1.2017
Meri meni jäähän
1.1.2017
Eväsretkeilyä uudenvuodenpäivänä
1.1.2017
Päiväretki Lehmäsaareen. 12km.
Seuraava melontakerta ei ihan heti taida tulla. Säätiedotuksen mukaan pakkaset saapuvat huomenna ja jatkuvat pitkään.
![]() |
| Mansikkalahden rannassa oli kajakkeja enemmän kuin moneen vuoteen. Yhteensä 8 melojaa oli lähdössä vesille. 7 niistä lähti lehmäsaareen, yksi tyytyi lyhyempään lenkkiin. |
![]() |
| Sää oli hieno. Pari astetta plussan puolella. Tuulta 1-4m/s lännestä. Aurinkokin näyttäytyi. |
![]() |
| Lehmäsaarta lähestymässä. |
![]() |
| Lehmänsalmi. |
26.12.2016
Rockhoppailua tapaninpäivänä
26.12.2016
Rockhopping on ehkä vähän liioitteleva termi kuvaamaan tämän päivän melontaani. Kunhan nyt meloskelin lähivesillä rantaviivan tuntumassa. Kypäräkin on hukassa, joten mitään jänniä juttuja ei viitsinyt yrittää. Tuuli oli tyyntynyt vähän eilisestä. Nyt se oli jotain 6-8m/s lounaasta. Vanhaa maininkia oli ja se teki melonnasta hauskaa. Vesi oli poikkeuksellisen korkealla, joten tutut rannat olivat erilaisia.

| Varissaaren lounaispuolella on kivikko, joka on yleensä vedenpinnan yläpuolella tai ihan vesirajassa. Nyt oli vesi niin korkealla, että siihen muodostui hauskoja aallonmurtoja. |
25.12.2016
Pientä surffailua joulupäivänä
25.12.2016.
Ai että muka nysväisin sisällä tämänkin päivän? No way. Tuulta oli jonkin verran, 8-10m/s lounaasta. Mutta nyt oli päästävä tuulettumaan. Lämpöä oli 3 astetta. Kylmä ei tullut meloessa eikä rannallakaan.
Kauas en melonut. 3-4 kilometriä lähivesissä edestakaisin. Pientä kivaa syvänvedensurffailua. Alussa oli tuntuma kateissa. Ohjausliikkeet olivat vähän myöhässä, sitten joutui käyttämään enemmän voimaa, jolloin vauhti loppui, eikä seuraavaa aaltoa enää saanut kiinni. Sitten homma alkoi toimimaan paremmin.
Huomasi aalloista, että tuuli oli jatkunut kovana jonkin aikaa. Välillä tuli aika isojakin maininkeja, jollaisia ei normaalisti 8-10m/s sw tuulella täälläpäin näe. Tai sitten vain kuvittelin...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)