20.10.2014

Nössöilyä

Sunnuntai 19.10.2014.
Vesisadetta ja etelätuulta 9-12m/s. Siispä kajakki vesille. Etelä on paras tuulensuunta aivan Kotkansaaren edustalla. Meloskelin sinne tänne Varissaaren ja Havourin välissä. Aallot olivat aika isoja.
Löysin Havourin itä-koillispuolelta (kartassa ympyröity) mielenkiintoisen aallonmurtokohdan. Siihen on merikortissa syvyyttä on merkitty 1,5m. Kiviä ei näkynyt. Kerran yllättäen aalto potkaisi paikallaan olevan kajakin surffiin, keula sukelsi syvälle ja kajakki teki liikkeen jota en tiennyt osaavani. ;) Aika nopea vaakasuuntainen 180° käännös.
En jäänyt leikkimään siihen. Yksin ei uskaltanut. Aloin nössöilemään. Jos aalto painaa aukkarin tai luukun sisään niin olisi liian pitkä matka uida rantaan. Olisi pitänyt olla kaveri tai kaksi mukana. Hyviä surffeja sai syvän veden aalloistakin. Etu- ja takaperin. Huippupäivä! 
Videossa näkyy, kuinka nopeasti tuuli nappaa kajakista kiinni. 



1 kommentti:

  1. Nössöily on usein viisautta. Viisaasti nössöilty. Merivesi on jo kylmää.
    Vähän vastaavassa tilanteessa olen tehnyt nössöilypäätöksen sillä perusteella, että jos olisin töissä tai kokeneen kaverin kanssa, menisin, mutta kun olen yksin ja tämä on harrastus, niin en mene. Ihan niinkuin sinäkin.

    VastaaPoista