27.12.2014

Kausi paketissa

Se taisi sitten olla siinä. Siis kausi 2014. Vuoden viimeisiksi päiviksi on ennustettu pakkasta.
Viimeinen melonta oli 30.11. Joulukuussa olin aika paljon töissä kiinni, eikä paljon melontatilaisuuksia ollut. Muutama mahdollisuus kyllä oli, mutta vauhdikas maastopyöräily vei voiton rauhallisesta läpsyttelystä.

Matkamittari pysähtyi lukemaan 1755km. Ei lähelläkään kauden 2012 lukemia, mutta n. 80 enemmän kuin 2013.
Telttailuyötä kertyi 27. Niistä 9 Suomessa ja 18 Norjassa. Lisäksi olin 7 yötä Cornwallin reissulla, mutta en teltassa vaan majatalossa. Ja yksi yö Ahvion koululla koskikurssin yhteydessä.
Siis yhteensä 35 yötä melonnan merkeissä jossain muualla kuin kotona. Tätä lukua pidän kilometrilukua tärkeämpänä kun tarkastellaan oliko melontavuosi hyvä vai huono. Aika hyvä oli tällä kertaa.

Alla joitakin kuvia parhaista reissuista 2014.

Cornwall:in reissu toukokuussa. Ensi kosketus ison veden olosuhteisiin ja kunnon hiekkarantasurffailuun.

Koskikurssi kesäkuussa. Sainpahan jonkinlaisen käsityksen tästäkin melontamuodosta.

Retkeily Itäisellä Suomenlahdella. Kohteina olivat: Kuusenkari, Äljy, Kuolioluoto, Suuri-Pisi 2x, Silakkasaaret, Itäkarit, Pitkäviiri. Yhteensä 9 yötä. Tämä jäi vähemmälle ulkomaanreissujen vuoksi.

Kotkan Melojien melontakurssit. Peruskurssit ja jatkokurssi jolta tämä kuva on. Sain paljon hyvää ohjaajakokemusta. Huonosti ei mennyt, mutta parannettavaa löytyy aina.

Kolme viikkoa Norjassa elokuussa. Ensin apuohjaajana Kvaenangenissa, sitten maisemiltaan upea Mageroyan kierto.
Vuonna 2015 on ohjelmassa ainakin uusi reissu Cornwalliin. Ja varmasti olen mukana kotiseuran kursseja vetämässä.
Saapa nähdä, mihin suuntaan tämä harrastus jatkuu. Vaihtoehtoja on paljon; jatkuvaa reissausta ison veden ääreen isompiin olosuhteisiin ja surffipaikoille, keskittyminen ohjaajana kehittymiseen, omineen retkeily Suomenlahdella, Kuntomelonta. Ehkä jopa koskimelonta. Tai osittainen lajinvaihto maastopyöräilyyn.
Todennäköisesti jonkinlainen yhdistelmä noita kaikkia.

Kiitos kaikille loistaville melontatyypeille joiden kanssa sain olla mukana kuvioissa 2014. Toivottavasti nähdään tulevalla kaudella!

4 kommenttia:

  1. Osittainen lajinvaihto? Mitä?! Kohta sä varmaankin ilmoitat, että olet alkanut hiihtämään? Vade retro jne. ;-) Kiitoksia vuodesta 2014, oli oikeasti aika jees meininki. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi!
    Pari viime kertaa kun olisi päässyt melomaan, niin maastopyöräily kiinnosti enemmän. Tuolloin tosin melonta-olosuhteet olivat vähän keskinkertaiset. Olisi voinut sanoa, että tuli käytyä, mutta muuta iloa ei olisi melonnasta saanut. Tuulta sen verran, että kuntolenkkiä ei viitsinyt lähteä tekemään. Ei kuitenkaan tarpeeksi tuulta surffailuun ja hauskanpitoon.

    VastaaPoista
  3. Oletko löytänyt hyviä maastopyöräilypolkuja Kotkan alueelta? Itse olen lajia myös jonkin verran harrastanut ja ainakin eteläisessä kotkassa ei juurikaan reittejä tunnu olevan. Lentokentän luona on sitten enemmänkin.

    -Mikko

    VastaaPoista
  4. Mussalossa olen käynyt luontopoluilla ajelemassa. Lentokenttä on vähän kaukana täältä Kotkansaarelta.

    VastaaPoista