11.2.2015

Kevään ensimmäinen melonta

11.2.2015. Edellisen viikonlopun pohjoistuuli vei ajojäät pois. Sen jälkeen oli muutaman päivän lämpöasteita ja aurinkoista. Vaikka olin ollut töissä aamuneljästä asti, en malttanut olla lähtemättä vesille. Helmikuussa en ollut aikaisemmin melonut. Aurinko lämmitti ja keli oli keväinen.

Varissaaren eteläpuolella.

Kuvattu Havourista Kotkaan päin.

Rannan kiintojää lohkeili. Lauttojen väleissä oli hauskaa kurvailla.

1 kommentti:

  1. Onnenpekka! Jos flunssa ja kiireet eivät olisi vaivanneet, olisin nostanut kajakin auton katolle ja hurauttanut kaupunkiin. Kelitkin ovat olleet pari päivää aivan kohdallaan.

    VastaaPoista