14.7.2014

Kotkan Melojien meriretki

12.7.2014 lähdimme seitsemän melojan porukalla seuran toimintasuunnitelmaan merkitylle meriretkelle. Suunnitelmassa luki "helppo", mutta koska eräs J-kirjaimella alkava lähti mukaan, tuulta oli taas riittävästi. Minun koko melontaurani aikana, joka ainut retki jonka olen tehnyt tämä J mukana, on ollut kova tuuli ja aallokko. Ja niitä on aika monta. Tuuli oli nyt idästä 5-7 m/s. Valitsin retkikohteeksi Kuolioluodon Kuutsalon itäpuolelta. Sinne ei ole isoja selän ylityksiä. Vastatuulta koko matka, mutta paluupäivänä olisi myötätuuli.

Kajakin pakkausta Metsolan vajalla. Onneksi Beaufortissa riittää tilaa.

Pidimme 9 kilometrin vastatuulipuskemisen jälkeen tauon Lehmäsaaressa.

Tässä melkein jokainen huomasi unohtaneensa jotain. Minä unohdin kahvin ja erään V-alkuisen juoman (ei vesi). Onneksi muilla oli riittävästi.

Lehmäsaaren pohjoispää ja länsipuoli.

Taivas vähän pilvistyi iltaa kohti. Ei mennyt sentään aivan umpipilviseksi.

Toiset 9 km ja saavuimme Kuolioluotoon. Meloimme Vuorisaaren ja Pitkäsaaren salmesta välttääksemme Kirkonmaanselältä tulevan aallokon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti