31.8.2015

Kolmikivi

21.8.2015. Aamulla aurinkoista. Kovin montaa pilveä en tällä reissulla ole nähnyt, jos lentokoneiden tekemiä ei lasketa. Niitä oli varsinkin lännenpänä paljon. Pläkä. Ensimmäiset kilometrit todella hiostavaa. Aurinkolasit huurtuivat. Sinilevälauttaa Hamnholmeniin asti. Jossain vaiheessa alkoi tuulla lännen ja lounaan välistä. Tuulta joku 3-5m/s. Aallot ajoittain surffattavia. Piti vain malttaa valita aallot, joita lähtee surffaamaan. Voimia kuluttavaa hommaa raskaasti lastatulla kajakilla. Pysähdyin siis Hamnholmenissa, Orrengrundissa ja Kolmikivellä. Yöksi menin tuttuun Mustaviiriin.

Päivän matka 35km. Saavuin kotivesille.

Pidin Hamnholmenin Vastamaan itärannalla tauon.

Onneksi joka paikassa ei ollut tällaista.

Orrengrund.

Nousin maihin evästauolle Orren itäpäässä.

Syteskeri. Ajattelin nousta maihin katsomaan saarta, mutta näytti niin tavikselta, etten viitsinyt.

Kolmikivi näytti mielenkiintoisemmalta.

Siellä on iso lohkare, jonne joku on laittanut tikapuut ja kaiteen.

Takana näkyy Viirit.


Mustaviiri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti