25.4.2016

Räntäkuuro ja sateenkaari

24.4.2016. Aamulla sää oli tyyni ja aurinkoinen. Kevyttä itätuulta. Yöpakkasta ei ollut tässä saaressa, vaikka mantereella ja Kaunissaaressa kuuleman mukaan oli.
Kotimatkalle lähdin hyvässä kelissä. Mutta en kovin pitkälle ehtinyt, kun idästä ilmaantui kohti tuleva kuuropilvi. Tuuli alkoi friskata. Meloin Laurinkarin suojaan, heitin myrskyanorakin kuivapuvun päälle, huppu tiukalle, välipalapatukka naamaan ja selän ylitykseen. Tuuli oli pahimmillaan jotain 7-8m/s. Vesisadetta, joka muuttui räntäsateeksi. Näkyvyyskin meni aika huonoksi. Muuten ihan normaali tilanne, mutta on huhtikuu, merivesi ja sadevesi ovat vielä aika kylmiä. Ei tee mieli kastua läpimäräksi keskellä Kirkonmaanselkää. Kuuro nosti kylmettymisen todennäköisyyttä äärimmäisen pienestä erittäin pieneksi. Kyllä se silti mietitytti, koska seuraukset olisivat pahat.
Kuuro alkoi mennä ohi. Mielenkiintoinen tilanne, kun räntää tulee taivaan täydeltä, toiselta puolelta taivasta paistaa aurinko täydellä teholla ja lämmittää selkää, edessä näkyy matala sateenkaari, ja vielä purjevene purjehtii siitä sateenkaaren edestä.

Marjakarin ranta sunnuntaiaamuna.

Laurinkarissa oli muutama lintu...

Kuuropilvi melkein päällä.

Räntäsade, sateenkaari ja purjevene. Pari delfiiniä kun olisi saanut vielä tuohon hyppelemään...

Paluumatkan tauon pidin samassa paikassa Kirkonmaassa. Räntäkuuron jälkeen paistoi taas aurinko lämpimästi.

Retken reitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti