25.6.2014

Tekniikkatreenit

24.6.2014. Vedin KoMe:n toimintasuunnitelmaan merkityt tekniikkaharjoitukset Metsolan lähivesillä. Harjoitusten aiheena piti olla melaperäsin. Mutta tuulta ei ollut nimeksikään. Vaihdettiin kaarivetoon. Melaperäsimen harjoittelu ilman tuulta on melkein kuin säätöevän käytön harjoittelu ilman tuulta.
Verrattuna viime kertaisiin harjoituksiin eteenpäinmelontatekniikasta, kaariveto on yksinkertainen ja selkeä liike. Myös helpompi opettaa. Harkkojen loppupuolella otimme kajakin kallistukset mukaan tehostamaan liikettä. Tämänkaltaisia juttuja on ihan hauskaa ja mielenkiintoista opettaa. 4-5 vuotta sitten olisin itse kovasti kaivannut tekniikkavinkkejä ja harjoituksia, mutta niitä ei silloin ollut omasta seurasta saatavilla.

Matkalla Metsolan vajalle. Keräsin roskat mitkä vastaan uivat.

Aurinkoa ja vesisadetta.

Lähtö vajan rannasta. Meloimme alkulämmittelyn vuoksi n. kilometrin päähän ennen kuin aloitimme harjoittelun. 

Kohta kolisee. Minulla oli kamera kädessä ja siten olin ohjailukyvytön alus.

Haimme ensin tuntumaa kaarivetoon tekemällä sen kaverin kajakilla. Piti ajatella varpaita ja tuntea vatsalihakset. Lisäksi tässä oli helppo kokeilla, kuinka paljon kallistus helpottaa kääntymistä.

Erikoistehoste elokuvasta Independence Day. Vasemmalla Katariinanniemi ja keskellä Varissaari. Kohta satoi vettä ja tuuli nousi nollasta kahdeksaan metriin parissa minuutissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti