29.6.2015

Jokiretken ensimmäinen päivä

26-28.6.2015 tehtiin Kotkan Melojien kauden ensimmäinen yön yli kestävä retki. Minulle tämä oli myös kauden ensimmäinen retki. Telttaöitä ei ollut vielä yhtään tätä ennen. Lähtö oli Kultaalta perjantai-iltana. Sinne tuotiin kajakit autokyydeillä. Tarkoitus oli meloa alamäkeen merelle, ja merellä myötätuuleen takaisin Metsolan vajalle. Matkaa tulee yhteensä noin 65 kilometriä. Ei aivan aloittelijoille, vaikka nyt olikin mukana yksi tämän kesän peruskurssin käynyt. Retkiraportti on jaettu kolmeen osaan kuvatulvan välttämiseksi.

Alkumetrit. 5 yksikköä, 2 kaksikkoa, 9 melojaa ja pikku-Antti.

Ensimmäinen kantopaikka oli Hirvivuolle. Kantaminen on kovaa hommaa. Neljästään se sujuu ilman tukirankavammoja.


Hirvikoski. Täällä oli polttariporukka laskemassa koskea suppilaudalla seisaaltaan. Myöhemmin selvisi, että porukka oli KoMe:n entisiä poolojunnuja.

Hirvikosken aallot olivat sen kokoiset, että puolet retkeläisistä jätti kosken laskematta. Itse sain sitten laskea kosken neljä kertaa. Masa laski kolmesti, ja kaksikkojen perähenkilöt kerran.

Illaksi tyyntyy.

Tammijärvi näkyvissä. Yöpymispaikkana Antinniemi.

Leiripaikka. Hyttysiä oli jonkin verran, muuten hyvä paikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti