26.8.2015

Reissu heitetty

Kävin Söderskärissä ja Suuri-Pisissä. Kymmenen yötä, 318 kilometriä, 42 saarta, 2 majakkaa, 2 kajakkivauriota, 1 sadepäivä. Karttaan on merkitty reitti ja vihreällä yöpaikat.
1000 kilometriä tällä kaudella tuli täyteen torstaina 20.8.2015. (Vain päivää myöhemmin kuin eräällä Pasilla.)


Lähdin siis sunnuntaina 16.8.2015. Suuntana länsi. Sattui mukavasti itätuuli, aluksi 2-3m/s, sitten 5-6. Aurinkoa tuli taivaan täydeltä. Noin 40 metriä kotirannasta yritin laittaa säätöevää alas. Ei mennyt, vaan kuului että naps. Vaijerin suojaputki oli irronnut heti säätövipukotelon takaa. Pystyn kyllä melomaan ilman evää, mutta siitä muovikuoren liitoksesta alkoi tulla vettä kajakkiin. Ei paljon, mutta pari tippaa jokaisesta aallosta.
Mussalon sataman edustalla näin punaisen kajakin menossa samaan suuntaan kuin minä. Sain sen Vehkaluodossa kiinni. Oli puolituttu meloja, ei oman seuran jäseniä, mutta muutaman kerran oli tullut vastaan.

Tämän päivän tavoite oli päästä hyviin asemiin huomista varten, sillä huomisen tavoite oli Tiiskerin majakka. Yöpaikaksi sattui Bysket -niminen pienehkö saari Loviisassa. Siitä mielenkiintoinen saari, että siellä kasvoi Vaahteroita ja Saarnia.

Keli oli mainio. Tässä vuoromoottori ja yhteysalus menossa Kaunissaareen.

Maininkia Ryöhellissä.


Bisaballen. Merimetsojen pönötyspuut. Arkoina lähtivät karkuun, ja pari varista jäi paikalle.

Bysket. Kivi kiilautuneena railon väliin.

Lounaisrantaa.

Länsiranta.

Lehtomaista metsikköä.

Evän vaijerin suojaputki.

Korjaus. Kiinnitin vaijerin paremmin flashbandillä, ettei pääse mutkalle. Reijän tiivistin liquisolella. Ei tuntunut pysyvän kovin hyvin muovissa. Mutta veden vuoto loppui silti.


Pohjoispään hiekkasärkkä.

Orrengrundin luotiasema.

1 kommentti:

  1. Hienoja kuvia.. Ja aika huima päivittäinen kilometrimäärä! Kateeksi käy.

    -Mikko "punaisen kajakin omistaja"

    VastaaPoista