2.9.2015

Kiviletto, Reiskeri, Luppi ja Torni

23.8.2015. Tuuli koillisesta 3 m/s. Aurinkoa. Lähdimme heti aamulla itään päin. Edessä oli 12km selän ylitys Haapasaaristoon. Välillä on kyllä Kiviletto. Sitä voi käyttä taukopaikkana jos vedenkorkeus on alhainen, eikä käy iso maininki. Kivileton korkein kohta on normaalivedellä ehkä metrin korkeudella. Luodolla ei kasva yhtä ainutta kasvia (etsittiin kyllä ihan tosissamme). Alkukesästä sinne ei ole asiaa millään veden korkeudella. Siitä pitävät äkäiset tiirat huolen. Nyt siellä ei ollut kuin yksi sudenkorento. Mielenkiintoinen paikka kaikessa karuudessaan. Harvoin sitä käy saarella, joka on yli viiden kilometrin päässä lähimmästä saaresta. Kävimme vielä Reiskerissä, Lupissa ja Tornissa. Yöpaikka löytyi Askerista, mutta ne kuvat on pakko laittaa seuraavaan juttuun. Muuten tulee hallitsematon kuvatulva.
Ulkosaaristossa oli jonkin verran porukkaa veneilemässä. Aurinkoa ottamassa tai kalastamassa. Mikä ettei, viikonloppu ja hyvä keli.

Päivän matka. 24km.

Kivileton tutkamerkki. Lähistöltä menee Kotkan 15 metrin laivaväylä.



Pari laakeaa kalliota ja pari kivikkoa, eikä paljon muuta.

Luppi.

Reiskerin tasaista kalliota.

Lupissa on paljon sodanaikaisia tuliasemia.



Horisontissa Ristisaari ja Kaunissaari.


Tämä saari on muistaakseni Pekko. Ei käyty maissa, melottiin vain rantoja pitkin.

Tornin luola.

Torni, eteläpää.

Torni, kallion päältä, noin 20 metrin korkeudelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti