21.9.2015

Kypärä ja kuivapuku

Perjantai 18.9.2015: Tuulta luonaasta 9-12. Illalla löytyi hyvää syvän veden surffia laivaväylältä. Sain pari hyvää sarjaa, jossa pääsi edellisen aallon jälkeen saman tien toisen, kolmannen ja neljännen kyytiin. Lopuksi leikin Mansikkalahden uimarannan edustalla uimareita väistellen. Syksy on tullut, ja mikäs sen hauskempaa!

Lauantai 19.9.2015: Aamupäivällä tuuli oli 9-10, ehkä enemmän SWW kuin SW, eli vähän eri kuin perjantaina. Tuulen muodostamat vaahtoraidat olivat eri kulmassa kuin aallot. Ei syvän veden surffia. Aallot olisivat siihen ok, mutta eri kulmassa puhaltava tuuli painaa niin voimakkasti kajakkia sivuttain, että ei mitään mahdollisuutta. Ainakaan minun kyvyillä. Mutta ei hätää. Vedenkorkeus oli normaali, joten todennäköisesti "pelipaikalla" olisi aallonmurtoa. Niin kuin olikin. Tämä "pelipaikka" on syvän veden ympäröimä matalampi kohta, joka synnyttää hauskaa aallonmurtoa matalalla tai normaalilla vedenkorkeudella. Nyt siinä oli suurimmillaan noin metrin korkuista aallonmurtoa.
Ensin peräsurffiin, kääntyi vahingossa sivusurffiin, ja sain vielä käännettyä etusurffiin. Isoimpien aaltojen murtumiskuohut kestivät niin kauan, että tuollainen kuvio oli mahdollinen. Pari kertaa se onnistui. Kerran menin nurin, ja siitä tietää, että aalto on tarpeeksi iso. Ei ollut ainakaan tylsää! Kaatuessa oikea polvi lipsahti laidan alta pois. Käsillä piti ottaa kajakista kiinni, korjata asento, ja sitten vasta kääntää itsensä oikein päin. Etain:issa on kyllä hyvät ja pitävät polvituet, mutta ne olivat olohuoneen hyllyssä. Pitää muistaa ruuvata ne takaisin kiinni ennen seuraavaa leikkimiskertaa.



Sunnuntai 20.9.2015. Seurassamme on virinnyt koskimelontainnostus. 4-6:n aloittelevan koskimelojan innokas porukka on käynyt koskessa viikoittain. Tänään olimme Kultaalla. Sieltä löytyi todella hauskoja surffattavia aaltoja, joihin pääsi helposti ilman kajakin kantamisia. Merellä on kolissut ennenkin, mutta nyt sai kypärä ensimmäisen koskipohjakosketuksen.
Koskimelonta on hauskaa! Jopa koukuttavaa. Suunniteltiin jo ensi viikonlopuksi Ahvionkoskelle menoa. Alla pari videota Kultaalta.Videot kuvasi Timo. 
Rankka, mutta aivan loistava melontaviikonloppu. Kypärää ja kuivapukua tarvittiin joka päivä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti