23.8.2017

Rönnskär - Onas

31.7.2017. 
Aamulla satoi, mutta vain vähän. Myös koko päivän oli taas sw tuuli, eli vastainen. Mutta vain kevyttä tuulta. Ei paljon haitannut melomista. 

Meloin Suninsalmesta, ja kävin samalla kaupassa ostamassa makkaraa, olutta, leipää ja banaaneja. Ja uuden hammasharjan. Vanha oli pehmentynyt huonoksi. 

Pellingin pohjoispuolella oli paljon sinilevää. Kerääntynyt suojaiseen ja lämpöiseen paikkaan. Avoimilla selillä sitä ei ollut. 

Tässä alkureissun aikana oli ajoittain vasen olkapää vähän kipeä meloessa. Sitten tajusin mataloittaa melontaa. Auttoi heti. Matalampi melonta sopii paremmin kevyehköön matkamelontaan kuin pystympi, jota joskus käytän kun haluan vauhtia, ja sitten se unohtuu päälle. 

Suninsalmen jälkeen oli vaihtoehtoja yöpymispaikaksi. Ensin tuli Äggskärit vastaan. Hyvä keli, teki mieli meloa, joten jätin ne taakse. Seuraava olisi Emäsalon eteläkärki Varlaxudden.  Tiesin, että siellä on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen retkipaikka. Meloin sinne. 

Ensinnäkin, ranta oli aivan hirveä. No, pystyn kyllä rantautumaan melkein mihin tahansa, Norjan asteikolla tämä olisi suht hyväkin ranta. Mutta koko pitkä ranta oli täynnä 40-80cm kivenmurikoita. Selvästikään tätä paikkaa ei ole suunniteltu vesiltä päin saavuttavaksi. Toisekseen, ranta vilisi epämääräistä porukkaa. Sinne kulkee autotie, joten porukkaa oli rannalla käymässä, merta katselemassa tai mitä nyt kukin siellä tekikään. Kolmanneksi, ei telttapaikkoja. Aivan mahdotonta maastoa telttailla. Neljänneksi, tilasin tekstiviestimerisään, koska tuleva keli on otettava huomioon leiripaikkaa valitessa. Tulossa 10m/s lounaistuulta huomiseksi. Eli pitäisi olla paikka jossa viihtyisi vähän pitempäänkin.
Laskin yhteen 1+2+3+4= tähän en kyllä jää yöksi. Pistetään muistiin: älä edes ajattele leiriytyväsi paikkaan johon pääsee autolla.

Seuraava paikka on Onas 5km päässä. Se on saman edellä mainitun yhdistyksen omistama ja ylläpitämä retkeilypaikka. Eikä autotietä. Siis sinne. 

Onaksen paikka oli erinomainen. Sekä kasvillisuudeltaan mielenkiintoinen. Varoitus, seuraavassa tekstissä tulee olemaan normaalia enemmän kasvien kuvia. 

Tänäään 37km. 

Harmaa keli. 

Oli vähän ylämäkeä, mutta vetäisin kajakin telttapaikan viereen. 

Tarppia en virittänyt, koska ei ennustettu sadetta. 

Vasemmalla uusi karttakeskuksen vesiretkeilykartta 1:60 000. Oikealla saman puljun maastokartta 1:50 000. Tässä katselen vähän huomisia melontareittejä. 

Vähän kartoista...

Hankin tätä reissua varten 4kpl karttakeskuksen uusia vesiretkeilykarttoja. Ne on painettu vedenkestävälle paperille (pidin niitä silti muovisessa vesitiiviissä karttataskussa) ja niiden mittakaava on erikoinen 1:60000. Hinta on alle 20€/kartta. En raaskinut hankkia kuin neljä, eli Karhusaari-Porkkala, Porkkala-Jussarö, Jussarö-Bromarv ja Tulliniemi-Paraisten portti. 

Tuon pätkän itäpuolella käytin vanhoja maastokarttoja (1:50000). Niitä minulla oli ennestään olemassa. Länsipuolella taas merikarttasarjan laminoituja irtolehtiä (1:50000). Osan niistä sain kirjastosta ottamalla kirjaston kartasta A3 kokoisia värikopioita, jotka sitten kotona laminoin. Merikarttasarjan sivu on hieman isompi kuin A3-paperi. Sivuissa on kuitenkin päällekkäisyyttä sen verran, että en menettänyt mitään. Otin kopiot siten, että minuuttiasteikot tulivat näkyviin. Pois leikkautui siten vähän oikeaa ja alareunaa. 
Lisäksi mukana oli pyöräilyGT:stä leikattu etelärannikon kaistale (1:250000), josta sai hyvän yleiskäsityksen.

Pidin näistä uusista 1:60000 kartoista. Mutta en aivan varauksetta. 
Jäi sellainen tunne, että suunnittelu on jäänyt puolitiehen, eikä käyttäjäryhmän tarpeita ole otettu huomioon tarpeeksi. 
Veneilijät eivät näitä käytä. Ne käyttävät virallisia merikarttoja. En keksi, kuka muu näitä karttoja käyttäisi kuin melojat, soutajat ja muut erittäin kevyellä kalustolla liikkuvat retkeilijät.

Mittakaava on hyvä. Mahtuu enemmän tavaraa sivulle. Tosin kartta on sitten vähän "hitaampi" meloa kuin 1:50000.
Kartta on käytännössä ihan samansisältöinen kuin merikortti. Koordinaatteineen kaikkineen. Sekin on hyvä. Olen ikäni katsellut merikortteja, ja näen ne selkeämpinä kuin muut kartat. Merimerkkejä on hyvä käyttää meloessa maisemanavigoinnin apuna. 

Kartoissa on hieman merkitty korkeuskäyriä saariin. Mutta aika hennolla kynällä. Joutuu tihrustamaan. Eikä maaston lajista ole mitään tietoa, kuten maastokartoissa on. Tämä olisi retkeilijälle tärkeä tieto. 
Syvyysmerkinnät valkoisen veden alueella ovat myös aika turhia käyttäjäryhmää ajatellen. Sinisen veden alueella ne ovat tarpeellisia. 

Retkisatamia ja vierasvenesatamia on jonkin verran merkattu. Mutta ei siitä ole paljon hyötyä, koska mitään muuta tietoa minkälainen satama on kyseessä, ei ole. Pitäisi olla mukana Käyntisatamat-kirja, mutta silloin homma menee taas turhan monimutkaiseksi. Muutenkaan retkeilijät eivät ehkä näitä satamia kovin paljon käytä.
Ärsyttää muutenkin, kun eri tietoja joutuu kaivamaan eri paikoista, ja sitten koostamaan se omassa päässään käyttökelpoiseksi. 
Esim. 
-puolustusvoimien maihinnousukieltoalueet
-eri virkistysalueyhdistysten retkeilypaikat
-kansallispuistojen maihinnousukieltoalueet
-kansallispuistojen retkeilypaikat
-kaupat ja vedenottopaikat
-yksityiset ja kuntien luonnonsuojelualueet ja maihinnousukiellot
-kuntien ylläpitämät retkeilypaikat

Miksi maaston tietoja ei voitaisi ottaa suoraan maastokartoista, vesialueisiin ja navigointiin liittyvät tiedot merikortista, ja lisätään kaikki retkeilykäyttöön osoitetut paikat ja kaikki maihinnousukiellot.
Uudenmaan virkistysalueyhdistyksellä on hyvä kartta, jonka ehdottomasti hankin jos vielä lähden Hanko-Porvoo välille melomaan. Sitä myytiin ainakin Hangon matkailuinfossa. En nyt äkkiseltään löytänyt, voiko sitä netin kautta tilata jostain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti